Ydinvoima, tuo järkeä ja tunteita sekoittava ihme on taas noussut otsikoihin ministeritasoa myöten. Ydinvoimalla on tuotettu sähköenergiaa Suomessa yli 40 vuotta.
Veli Venäläinen rakensi ensimmäiset voimalat Loviisaan ja Olkiluotoon YYA-sopimuksen siivittämänä, oliko sitten rakentaminen ystävyyttä, yhteistyötä vai avunantoa, silloinen politiikka ratkaisi tällaiset pulmat. Ollaanpa mitä mieltä tahansa näistä, ovat ne kuitenkin toimineet kutakuinkin koko ajan ja niiden käyttölupaa jopa jatkettiin parillakymmenellä vuodella.
Näiden jälkeen uusien laitosten rakentaminen on ollut suorastaan surkuhupaisaa. Sentään Olkiluotoon saatiin yksi länsimaista tilattu laitos toimimaan, joskin valmistumisaikataulu venyi ja paukkui.
Viimeinen yritys kaatui naapurimaan johtajan sekopäiseen visioon uudesta uljaasta ”Neuvostoliitosta” hyökkäämällä sotilaallisesti entisiin neuvostotasavaltoihin.
Aika pitkälle päästiin Hanhikivellä ja jäljestäpäin paras ”munkki” kävi Simon kunnalla, kun se jäi toiseksi paikan valinnassa, hopeatila on ollut kultaakin kalliimpi.
Kalajoen kaupunki kukoistaa tuulivoiman ansiosta, kun raivoisasti ydinvoimaa vastustanut Hanna Halmeenpää ei antanut periksi. Voimat eivät aivan riittäneet pelastamaan Hanhikiveä, mutta Kalajoen seutukunta saa olla kiitollinen.
En ole ydinvoiman asiantuntija, mutta maalaisjärkeni ihmettelee tätä nyt esille tullutta ydinvoimalaitoksen rakentamissuunnitelmaa. Eikö mitään ole opittu?
Ensiksikin suuren laitoksen rakentaminen vaatii aikaa, se on nähty edellisten yritysten kanssa. Nykymaailma on niin arvaamaton, että kymmenessä vuodessa ehtii tapahtua paljon, mikä tuskin edes riittää uuden suuren laitoksen rakentamiseen.
Sitä paitsi kehitys energian tuottamiseen, varastoimiseen ja jakeluun etenee valtavin harppauksin. Pienydinvoimalat ovat jo teknisesti olemassa, akkuteknologiaan on tulossa luotettavia vaihtoehtoja.
Sähköverkkojen kuormitus yhdestä lähteestä on aina riski luonnon olosuhteista johtuen, eikä sabotaasinkaan mahdollisuutta voi pois sulkea. Sabotaasi voi tarkoittaa tahallista vahingontekoa tai häirintää kyberhyökkäyksellä, jopa fyysistä tuhotyötä, konsteja siihenkin löytyy useita.
Ikävintä ja surullista on myös varautua sotilaalliseen operaatioon. Vaikka kuinka uskoo ja toivoo, ettei se ole mahdollista, niin pitääkö sittenkin ottaa se huomioon.
Maaseutu tyhjenee yhä kiihtyvällä tahdilla. Sivukylällä, nääntyvän kaupungin asukkaana tiedän, että tämä on väistämätöntä.
Hajautettu energiatuotanto ei näitä pelasta, mutta jos se pelastaisi vaikka maakuntien keskeiset kaupungit, antaisi se toivoa säilyttää edes osittain Suomi asuttuna. Tällaisten paikkakuntien pitovoima säilyisi asumiskustannusten pysyessä kohtuullisena, antaisi uskoa rakentaa koteja uusille perheille.
Suurten kaupunkien vetovoima on hiipunut lieveilmiöiden lisääntyessä, jopa suoranainen väkivalta vähentää turvallisuuden tunnetta pakottaen lapsiperheitä valitsemaan rauhallisemman kaupungin asuinpaikakseen.
Koska nykytekniikka mahdollistaa työnteon myös etäyhteyksin, voisi perusasioiden kohtuullinen palvelutasokin riittää valitsemaan maakunnan asuinpaikaksi muutaman suurimman kaupungin sijaan.
Tapio Lievetmursu
Pudasjärvi