Sisäministeriö esittää ensi vuodeksi 139 miljoonan euron rahoitusta itärajan osittaiseen aitaamiseen, kertoo sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) Uutissuomalaiselle.
Rahoitus on tarkoitettu aidan laajempaan rakentamiseen sen jälkeen, kun pienimuotoisempi pilottihanke on valmistunut.
Itse aidan lisäksi rahoitukseen kuuluvat valvontatekniikka, tieurat sekä maanlunastusten kustannukset.
Aidan pilottihankkeen arvellaan maksavan kuusi miljoonaa euroa, mistä hallituksen on määrä päättää lisätalousarviossaan lähiviikkoina, Uutissuomalainen kertoo.
Mikkosen mukaan pilottiaita rakennetaan Kaakkois-Suomeen, jossa rajaliikenne on vilkkainta.