Tytöt tytöt tytöt -e­lo­ku­van matka val­ko­kan­kaal­le kesti poik­keuk­sel­li­sen pitkään – vii­meis­tään Sun­dan­cen ylei­sö­pal­kin­to to­dis­ti, että odotus kan­nat­ti

– Minkään muun elokuvan tekeminen ei ole jännittänyt yhtä paljoa, sanoo Tytöt tytöt tytöt -elokuvan ohjaaja Alli Haapasalo.

Käsikirjoittaja Daniela Hakulinen ja ohjaaja Alli Haapasalo ovat tehneet sellaisen elokuvan, millaisen he olisivat itsekin nuorina tyttöinä halunneet nähdä.
Käsikirjoittaja Daniela Hakulinen ja ohjaaja Alli Haapasalo ovat tehneet sellaisen elokuvan, millaisen he olisivat itsekin nuorina tyttöinä halunneet nähdä.
Kuva: Anssi Juntto

Elokuvaohjaaja Alli Haapasalo oli saanut idean Anja Snellmanin (ent. Kauranen) Syysprinssi-romaanin filmatisoinnista 16 vuotta ennen kuin hän monen mutkan jälkeen pääsi sitä lopulta tekemään. Myös Haapasalon uusi elokuva Tytöt tytöt tytöt on ollut pitkä prosessi.

Käsikirjoittajat Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen olivat alkaneet hahmotella Tytöt tytöt tytöt -tarinaa keväällä 2012 ja ehtineet kehitellä hanketta pari vuotta, kun he olivat todenneet, että olisi mielekkäämpää jatkaa, jos ohjaaja olisi jo valittuna.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä