Korkea-arvoinen luonnontieteilijä sanoi aivan urani alkuvaiheessa minulle yliopistolla, että tähtitiede on tiedettä, mutta miten työtiede voi olla tiedettä. No oli se maan hallituksenkin mielestä, sillä sain nimityksen valtiovallan taholta. Yliopistot olivat silloin suoremmin opetusministeriön alaisia laitoksia.
Jos luonnontieteilijän mielipide oli ”oikea”, ovat monet vanhat sivistysmaat ja niiden yliopistot harhapoluilla pitäessään pyörimässä ergonomian ja työtieteen oppialaa ja tutkimusta sekä tutkijoita toiminnassa, professuureihin asti.
Itse pidin Oulun yliopiston työtieteen professorina virkaanastujaisesitelmäni vuonna 1989. Viime vuosina, 2010–2020-luvuilla, teknillisen tiedekunnan tuotantotalouden työtieteellä on opetettu, usein esimerkiksi yhdessä kasvatuspsykologian kanssa monitieteellisesti tutkittukin, teollisten ja muiden työorganisaatioiden työhyvinvoinnin, työturvallisuuden ja tuottavuuden tilannetta, sen mittaamista ja kehittämistä. Etätyökin on ollut yksi tutkimuskohde.
Mukana hankkeissa on monesti ollut myös laaja kestävän kehityksen kokonaisuus. Samoin keskiössä on ollut teknisten työvälineiden ja koneiden käytettävyyden parantaminen, ja samoin kuin innovaatiot koskien työvälineitä, -ympäristöjä ja -prosesseja sekä niin riskien kuin työtyytyväisyyden hallinta.
Kenttäkohteina ja hankkeiden toteutuksessa mukana olleita organisaatioita on ollut Pohjois-Suomen lisäksi eri puolilta Suomea. Hankkeissa on tehty kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä.
Työtieteen tehtävä on tiivistäen sanottuna tutkia ja kehittää työhyvinvointia ja tuottavuutta. Nämä kaksi näkökohtaa on tarpeen nähdä yhdessä. Näin varmistetaan parhaiten myös ihmisten terveyden ja turvallisuuden edellytykset työssä – fyysisesti ja henkisesti.
Kaikki työyhteisöissä tarvitaan mukaan yhteisön edistämiseen, johto ja omistajat myös. Kun tutkijamme kerran haastatteli johtajia ja yrittäjiä, sanoi yksi haastateltu johtohenkilö, ettei hänen tarvitse kiinnostua tai huolehtia henkilöstön oloista, sillä meillä on työsuojelupäällikkö.
Niin työsuojelupäällikkö kuin henkilöstön työsuojeluvaltuutettu ovat toki tärkeitä toimijoita, mutta onnistumiseen työhyvinvoinnin ja tuottavuuden hoidossa tarvitaan myös kaikki mukaan – niin johdon, esihenkilöiden kuin henkilöstön puolelta. Kaikki pitää osallistaa, kaikkien pitää osallistua.
Hieman edellä sanotun tapaan voi sanoa, että myös kaikille yliopisto-opiskelijoille olisi hyvä opettaa ainakin jonkin verran työtiedettä.
Oulun lääketieteessä on työterveyden professuuri. Yhteistyötä sinne on ollut kuten myös kasvatustieteen työ- ja organisaatiopsykologian osaajien kanssa. Teknillisen tiedekunnan tuotantotaloudessa on alan opettajia, mutta ei siis enää nykyään professoria. Tämä on työtieteelle – toki itsellenikin – paha pettymys.
Oppialani sai teollisuus-, palvelu- ja muilta organisaatioilta varsin hyvin projekteja, joista moniin liittyi opinnäytetyöt. Työtieteeseen erikoistuneet valmistuneet myös työllistyivät varsin hyvin. Myös yleistä valtakunnallista merkitystä katsottiin alan Oulun professuurilla olleen: huomionosoituksissa oli joskus mukana alan ministeri ja tasavallan presidentti.
Seppo Väyrynen
entinen työtieteen professori, Oulu