Toimittaja Jose Riikonen kertoi (11.1. Ylen verkkosivut) vapaaehtoisesti työttömäksi jättäytyneestä Alma Tuuvasta. Kirjoitus sisälsi ansiokasta työelämäkritiikkiä, jota juuri nyt tarvitaan, kun yhteiskunnan rakenteet natisevat monella tasolla liitoksistaan.
Erityisesti nuori väsyy nopeasti oman paikkansa etsimiseen työelämässä ja yhteiskunnassa laajemmin, koska kertynyt elämänkokemus ei ole vielä kehittänyt sietokykyä eikä näköalaa kohdata vastoinkäymisiä.
Niin kauan kuin kuulen yhdenkään täysi-ikäisen nuoren tulleen tyrmätyksi pyrkimyksissään kiinnittyä työmarkkinoille perustason työtehtäviin, osoitan vastuun työntekijöiden saatavuudesta täysin työnantajille ja poliitikoille. Puheet työvoimapulasta voidaan lopettaa välittömästi.
Nämä samat työmarkkinoille ensi kertaa pyrkivät nuoret ovat heitä, jotka jatkavat usein opiskelujaan myöhemmin haastavampiin työtehtäviin, joten yhtäkään nuorta ei ole hukattavissa työuran alkumetreillä tai jo ennen sitä. Vasta sitten, kun olemme saattaneet kaikki nuoret työmarkkinoille ja pitäneet heistä siellä hyvää huolta, voimme viritellä keskustelua eri alojen työvoimapulasta.
Haluaisin havaita enemmän eri alojen välistä taistelua meidän nuorista tulevaisuudentekijöistämme kuin taistelua työehdoista ja niiden joustoista työpaikoilla ja hallitusohjelmissa.
Tuuvan onnistui päästä ensimmäisiin työpaikkoihin ja ongelmat vaikuttavat alkaneen vasta korkeakouluopiskelujen aikana työnantaja-työntekijä -vastakkainasetteluun perustuvan ideologian sisäistämisen myötä.
Olisikin tärkeää, että ammattiyhdistystoiminta ja yhteistoiminta työnantajan kanssa olisi toimivaa kaikilla työpaikoilla. Asioista pitää pystyä sopimaan, ja oikea sopimisen tunnelma syntyy alalle pyrkiviä nuoria tulokkaita ja työmarkkinoilla jo olevia ammattilaisia kuulevalla ja kuuntelevalla työnantaja-asenteella.
Uskon, että Tuuvan kaltaisten tapausten syyt juontavat juurensa pikemminkin nuorten inhimilliseen haluun rakentaa eheä identiteetti ja elämäntarina kuin laskelmoivaan järjestelmän hyväksikäyttöön. Meidän aikuisten tulee katsoa peiliin niin työpaikoilla kuin jokaisessa kodissakin.
Työnantajan kadehtiminen tulonjaon näkökulmasta ei auta minkään ikäistä työntekijää. Kokeneempi työntekijä on oppinut sen usein jollakin tasolla hyväksymään. Tuuva ei aivan sinne asti työurallaan ennättänyt.
Oleellista hyväksymisprosessissa on avoimuus työpaikoilla niin työtehtävien kuin vastuiden ja velvollisuuksienkin suhteen. Työntekijällä ei pitäisi olla epäselvyyttä siitä, miksi ylimmän johdon palkkataso voi olla kymmenkertainen hänen omaansa verrattuna. Työnantajan pitää pystyä vastaamaan tähän.
Tyytyväinen työntekijä ihmettelee vähemmän, joten tarkkojen laskelmien sijaan helpompaa on usein pitää työntekijät tyytyväisenä hyvällä esimiestyöskentelyllä sekä säännöllisesti toistuvilla ja positiivisesti kehittyvillä työsuhde-eduilla ja työstä maksettavalla korvauksella.
Pohteen Smartum-seteleiden entistä arvoa kaivaten,
Harri Ojanperä
sosiaalityöntekijä, YTM, KTM, AmO
JUKO ry:n talentialainen varapääluottamusmies, Muhos