Juri Laurila jatkaa keskustelua metsien monimuotoisuudesta (19.8.), mutta hänen keskeinen väitteensä on virheellinen.
Laurila väittää, että uusissa tutkimuksissamme ei ole tutkittu vanhoja metsiä. Tämä ei pidä paikkaansa.
Toinen tutkimuksista käsittelee vanhoja, pääosin yli 150-vuotiaita metsiä. Tutkimuksessa yhdistettiin noin sadan tieteellisen julkaisun aineistot. Niiden perusteella tehtiin 70 vertailua vanhojen metsien, varttuneiden talousmetsien ja avohakkuualojen lajistosta.
Aineistot olivat Pohjois-Euroopan havumetsävyöhykkeeltä, pääosin Suomesta ja Ruotsista. Tulokset osoittavat, että vanhoilla metsillä on keskeinen merkitys metsien monimuotoisuuden turvaamisessa.
Talousmetsien luonnonhoidolla voidaan osaltaan turvata monimuotoisuutta. Tutkimusnäyttö ei kuitenkaan tue sitä, että talousmetsät voisivat korvata vanhojen metsien suojelun.
Laurila viittaa havaintoihin vanhojen metsien lajeista taimikoissa. Tällaisia havaintoja voidaan tehdä tilanteissa, joissa hakkuissa on jätetty paljon eläviä tai kuolleita järeitä puita hakkuualalle.
Niillä voi esiintyä yksittäisiä vaateliaitakin lajeja, jotka ovat usein jäännöksiä hakkuuta edeltäneen metsän lajistosta.
Tällaiset lajiesiintymät ovat kuitenkin poikkeuksia, joissa säästöpuita on jätetty paljon tavanomaista enemmän. Ne kertovat luonnonhoidon kehittämismahdollisuuksista, mutta eivät avohakkuiden nykykäytännöistä Suomessa.
Niiden perusteella ei myöskään voida tehdä johtopäätöksiä lajien elinympäristövaatimuksista tai pitkäaikaisesta elinvoimaisuudesta avohakkuualueilla.
Metsistä ja metsäntutkimuksesta on tärkeää keskustella, mutta keskustelua vie eteenpäin vain tutkimusten sisällön huolellinen tarkastelu tutkimusnäytön pohjalta.
Jari Kouki
metsäekologian professori, Itä-Suomen yliopisto