"Tun­tuu, että vi­ha­pu­he on ryös­täy­ty­nyt kä­sis­tä" – Kir­jai­li­ja Pirjo Has­si­nen pöy­ris­tyi po­pu­lis­min nou­sus­ta, mutta sai siitä me­huk­kaat ai­nek­set ro­maa­nit­ri­lo­giaan

Kirjailija Pirjo Hassisen verenpaine on joutunut viime vuosina koetukselle. Oikeistopopulismin nousu maailmalla ja Suomessa piinaa kirjailijaa. On raskasta kohdata vihaa, ja vihasta oikeistopopulismissa on pohjimmiltaan kyse. Mutta ei niin pahaa, jottei jotain hyvääkin: hän on saanut oikeistopopulismista mehukkaan makaaberit ainekset hiljattain päätösosan saaneeseen romaanitrilogiaansa.

Pirjo Hassinen on saanut valmiiksi oikeistopopulismia käsittelevän trilogiansa, jota hän työsti lähes kymmenen vuotta. "Kun lähetin maaliskuussa uusimman kirjan tekstin kustantamoon, seuraavana päivänä julistettiin pandemia. Se oli perjantai ja kolmastoista päivä."
Pirjo Hassinen on saanut valmiiksi oikeistopopulismia käsittelevän trilogiansa, jota hän työsti lähes kymmenen vuotta. "Kun lähetin maaliskuussa uusimman kirjan tekstin kustantamoon, seuraavana päivänä julistettiin pandemia. Se oli perjantai ja kolmastoista päivä."
Kuva: Petteri Kivimäki

Joulukuisena aamuna Pirjo Hassisen kotona Jyväskylässä vihasta ei ole tietoakaan. Tunnelma on leppoisa, ja kahvipöytä notkuu kirjailijan itse leipomista munkeista, karjalanpiirakoista ja lohipasteijoista. Korona-ajan tapaan kättelytervehdykset jätetään väliin ja turvavälit pidetään.

Kotona Hassinen oli silloinkin, kun kuuli uutisista oikeistopopulistipuolue perussuomalaisten nousseen piikkipaikalle puolueiden Ylen joulukuun alussa julkaisemassa kannatusmittauksessa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä