Oulun keskusta tuntuu loppuvan kuin seinään heti siltojen jälkeen, vaikka asukkaita riittäisi luontevaan jatkumoon. Kyse ei ole väestön puutteesta, vaan siitä, että liikenne katkaisee kaupunkirakenteen. Tuira on tästä selkein esimerkki. Maantieteellisesti alue on jo osa keskustaa, vain kilometrin matka ytimeen tarkoittaa noin vartin kävelyä. Tästä huolimatta aluetta kohdellaan yhä kuin läpiajoväylää.
Historiallisesti Valtatie on ollut Oulun raskaankin liikenteen solmukohta, mikä näkyy alueella edelleen. Puu-Tuiran purkaminen tehokkuuden nimissä oli aikanaan suuri menetys, eikä tilalle syntynyt elävää kaupunkia, vaan leveitä väyliä ja asfalttia.
Potentiaalinsa puolesta Tuiraa voisi verrata Helsingin Kallioon tai Tampereen Pyynikkiin. Näissä arki tapahtuu kaduilla, palvelut ovat lähellä ja ympäristö houkuttelee viipymään. Tuira täyttää samat ehdot, mutta nykyinen katuympäristö ei tue urbaania elämää.
Alueen vahvuudet ovat silti kiistattomat. Merikosken voimalaitoksen kanava muodostaa poikkeuksellisen kaupunkimaisen vesielementin. Toivoniemen kaunis kaava ja 1950-luvun pistetalot, Tuiran uimaranta – ja sinne valmistuva yleinen sauna – sekä Tuiranpuiston vihreys muodostavat kokonaisuuden, johon harva kaupunginosa pystyy vastaamaan. Meillä on käsissä ainutlaatuinen alue, joka on kuitenkin hukattu moottoritiemäisen liikenneympäristön ja melun alle.
Suunta Valtatiellä on jo oikea, sillä väylää on muokattu joukkoliikennepainotteisemmaksi. Kehitystä on kuitenkin jatkettava ja otettava mukaan myös Merikoskenkatu. Pelkät kieltomerkit eivät riitä, jos katuympäristö itsessään houkuttelee ajamaan asuinalueen läpi.
Nykyisellään itäisen Valtatien ympärivuorokautinen kauppa, sen viereinen huoltoasema ja autopesula sekä Länsi-Tuiran puolen päivittäistavarakaupan laajat pysäköintialueet ohjaavat asiointia yhä ensisijaisesti autolla tapahtuvaksi, mikä pitää yllä jatkuvaa liikennevirtaa.
Tilanne muuttuu vasta, kun katutilaa muutetaan rakenteellisesti. Autokaistoja on vähennettävä ja tilaa annettava jalankululle, pyöräilylle ja viherrakentamiselle. Kun katu ei enää toimi nopeana läpikulkureittinä, liikenne ohjautuu luontevasti moottoritielle. Samalla Merikoskenkatua ja siltoja voidaan kehittää edelleen joukkoliikenteen runkoreittinä, mikä loisi edellytyksiä myös tulevaisuuden raitiotielle.
Kyse ei ole ainoastaan liikenteestä, vaan myös kaupunkielämän elvyttämisestä. Kun melu ja saasteet vähenevät, jokivarren maisema pääsee oikeuksiinsa ja Tuira sekä Koskikeskus voivat kehittyä entistä viihtyisämmiksi ympäristöiksi. Tämä loisi tilaa kivijalkaliikkeille ja aidolle urbaaniudelle. On kestämätöntä rakentaa uutta infraa kaupungin reunoille samaan aikaan, kun näin keskeinen alue jää vajaakäyttöön.
Lopulta kyse on valinnasta: rakennammeko kaupungin, jonka läpi on helppo ajaa, vai kaupungin, jossa on hyvä elää? Emme saa vanhaa Puu-Tuiraa takaisin, mutta meillä on mahdollisuus päättää, millainen on tulevaisuuden Tuira.
Aleksi Mehtälä
Oulu,Tuira