
Oulun Toripolliisi on saanut ylleen punaisen keräysliivin kertoo, Punaisen Ristin Oulun osasto.
Tempaus on osa Nälkäpäivää, jolla kerätään varoja katastrofirahastoon. Nälkäpäivän lipaskeräys järjestetään tällä viikolla torstaista lauantaihin.
– Patsaita on aiempina vuosina puettu keräysliiveihin muissakin kaupungeissa, joten halusimme Toripolliisillekin oman liivin tuomaan kaupunkilaisille hymyä huuleen pimenevään syksyyn, sanoo Oulun osaston keräysjohtaja Saana Riekki tiedotteessa.
Punaisen Ristin mukaan liivin pukemiseen on hankittu lupa. Painatuksen tarjosi ProLogo Oy ja liivin toteutti Ompelimo Oulu Ompelustudio.
Nälkäpäivän vapaaehtoisia lipaskerääjiä on Oulun keskustassa ja suurten markettien sisäänkäynneillä. Kerääjäksi voi lähteä kuka tahansa.
– Kannustan oululaisia lähtemään rohkeasti mukaan! Tämä on sellainen vapaaehtoistyön muoto, joka ei edellytä paljon aikaa ja sitoutumista. Keräämään voi lähteä vaikka 1–2 tunniksi ja mukaan voi ottaa myös kaverin tai perheenjäsenen. Samalla voi käydä ottamassa selfien Toripolliisin kanssa, Riekki sanoo.
Kerääjäksi voi ilmoittautua keräyskeskuksessa osoitteessa Kainuuntie 1. Keskus on auki torstaina ja perjantaina kello 10–20 ja lauantaina 10–18. Mukaan tarvitaan kuvallinen henkilötodistus. Keräysvuoron jälkeen tarjotaan kahvit.
Lahjoittaminen Nälkäpäivään onnistuu myös digitaalisesti koko syys- ja lokakuun ajan. MobilePaylla voi lahjoittaa vapaavalintaisen summan numeroon 16512, internetin kautta puolestaan Suomen Punaisen Ristin Oulun osaston sivuilla.
Lisää lahjoitustapoja löytyy täältä.
Katastrofirahaston lahjoituksia ei sidota etukäteen tiettyyn kohteeseen, vaan niitä käytetään siellä, missä apua eniten tarvitaan.
Nälkäpäivä-lahjoituksilla tuetaan Suomessa esimerkiksi vapaaehtoisten kouluttamista ja ylläpidetään valmiutta vastata onnettomuus- ja häiriötilanteisiin, kuten tulipaloihin, tulviin ja suuronnettomuuksiin.