Toukokuussa 1966 Topi Pentikäinen istui puolisonsa Anun kanssa Kuopion keskussairaalan pihalla. Kello lähestyi puolta yötä. Supistukset olivat käyneet kipeiksi ja säännöllisiksi, mutta nuoripari oli päättänyt odottaa vartin. Näin he säästäisivät poliklinikkamaksussa.

Viittä vaille kaksitoista Anu sanoi, että nyt mennään, hän maksaa. Kun kaksikko käveli kohti sisäänkäyntiä, Topi muisteli synnytysvalmennuksessa oppimiaan hengitystekniikoita.

– Toistin, että puuskutetaan ja läähätetään yhdessä, pian vauva on täällä, Topi kertoo.

Kun Topi viisi tuntia myöhemmin lähti sairaalasta, aamu oli alkanut sarastaa.