Tie­sit­kö, että Myl­ly­tul­lis­sa oli kai­vo­huo­ne, jonka pa­ran­ta­vaa vettä tultiin juomaan ul­ko­mai­ta myöten? His­to­rial­li­nen uu­tuus­ro­maa­ni vie Oulun palon koh­ta­lon­het­kiin

Oululainen Anu Vähäaho on kirjoittanut ystävälleen tarinoita syntymäpäiviksi vuosien ajan. Yhteen niistä perustuu myös elokuussa julkaistava esikoiskirja, jonka romanssin näyttämönä toimii menneisyyden Oulu.

Oululainen Anu Vähäaho on kirjoittanut tarinoita ystävälleen jo lähes 30 vuoden ajan. Pian yksi tarinoista julkaistaan romaanina. – Kirjoittaminen on ollut varsinkin viime vuosina itselleni tärkeää hengähtämistä ja palautumista. Ehkä vähän todellisuuspakoakin.
Oululainen Anu Vähäaho on kirjoittanut tarinoita ystävälleen jo lähes 30 vuoden ajan. Pian yksi tarinoista julkaistaan romaanina. – Kirjoittaminen on ollut varsinkin viime vuosina itselleni tärkeää hengähtämistä ja palautumista. Ehkä vähän todellisuuspakoakin.
Kuva: Tiina Wallin

Kesäpäivä on kauneimmillaan Åströminpuistossa Oulun Myllytullissa. Vain vehreiden puiden varjot ja puiston laidalla sijaitseva jäätelökioski saattavat suoda ohikulkijoille helteeltä hetken aikalisän.

On vaikea kuvitella, että paikalla on joskus sijainnut prunni- eli kaivohuone, jonka vedellä uskottiin olevan tervehdyttäviä vaikutuksia.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä