
Suurin osa tartunnoista on nyt koronaviruksen Delta-muunnosta, eli Intian muunnosta.
Kuva: Jussi Leinonen
Suomessa kahtena viime viikkona todetuista koronatartunnoista suurin osa on viruksen Delta-varianttia. EM-kisaturisteilta Venäjän rajalla otetut näytteet olivat Deltaa.
– Tällä hetkellä Delta-variantin osuus on yli 80 prosenttia tutkituista testituloksista koko maassa. Alfa-variantin osuus on pudonnut noin kuuteen prosenttiin. Muita variantteja löydetään vain yksittäisiä, kertoo THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra THL:n tiedotteessa.
Delta-muunnosta on havaittu suurissa määrin esimerkiksi Kainuussa.
Vielä keväällä viruksen Alfa-muunnosta oli 76 prosenttia näytteistä.