Miellyttävä puuntuoksu tarttuu nenään, kun kävelee Turkansaaren ulkomuseoalueen kauimmaiseen päätyyn, Siikasaareen.
Oululaislähtöinen tervamestari Mikko Erkinaro on tullut Somerolta asti valvomaan ja opastamaan tervahaudan rakentamisessa. Mukana rakennuspuuhissa ovat Lions Club Oulu Terwan jäseniä sekä pari Erkinaron pestaamaa nuorta miestä.
Ahkera joukko on heinäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien kyhännyt tervahautaa.
– Tämä ei ole hätäisten miesten hommaa, klubin presidentti Antti-Sakari Merikallio sanoo hymyillen.
Mäntyjä valmistellaan koitokseen kolmen vuoden ajan. Ensimmäisenä vuonna ne kuoritaan metsässä 2,5 metrin korkeuteen, toisena vuonna saman verran lisää, ja vasta kolmantena vuonna ne kaadetaan. 130 puusta tulee yhteensä noin 15 kuutiota säröksiä eli pilkottuja puita.
Kahdesti välistä
Osa huomenna torstaina sytytettävistä tervahaudan puista on itse asiassa kuorittu jo hyvissä ajoin.
Viime vuonna korona ja kokoontumisrajoitukset eivät sallineet tapahtuman järjestämistä. Myös vuonna 2017 perinne jäi välistä, koska Turkansaareen kunnostettiin museohauta, ja puita oli niukasti.
Erkinaro on hieman huolissaan toiminnan jatkumisesta. Turkansaaressa on poltettu tervaa vuodesta 1976 lähtien, mutta viimeisen neljän vuoden aikana se on jäänyt välistä kahdesti.
Perinteen mukaan tervahautaa tekemässä ja polttamassa pitäisi olla aina kolme mestaria ja kolme kisälliä. Tämä ei kuitenkaan Turkansaaressa toteudu. Nuoret eivät tahdo kiinnostua tervanpoltosta.
– Moderni maailma ei tue tällaista toimintaa. Tämä on sotkuista ja fyysistä hommaa. Latominen on pitkästyttävää. Tuntipalkoille ei pääse. Tämä vaatii intohimoa ja harrastuneisuutta.
Tervamestariksi sattumalta
Erkinaro kasvoi itse tervamestariksi sattumalta. Hänen isänsä oli aikoinaan pitkään mukana Turkansaaren säätiössä, ja alueen toiminta tuli hänelle sitä kautta tutuksi.
1980-luvun puolivälissä tervanpolttoon kaivattiin apukäsiä. Tuolloin Erkinaron täysi-ikäistynyt isoveli aloitti hommat.
Vuonna 1990 tarvittiin jälleen lisää apuvoimia. Niinpä samana vuonna ylioppilaaksi kirjoittanut Erkinaro, joka oli seurannut puuhaa sivusta jo pitkään, lähti vuorostaan mukaan toimintaan.
Samalla tiellä hän on edelleen.
– Katsotaan, kuinka pitkään. En tiedä, voinko koko ikäni olla. Olen ollut jo 30 vuotta. Mutta kyllähän tämä ihan hilpeää hommaa on. Asiakaspalvelutyötä.
Vahti yötä päivää
Kun tervahauta ja sen putket on aluksi puhdistettu huolellisesti, säröksiä voi alkaa pinota oikeaan muotoon. Viikkojen aherruksen jälkeen 6–10 miestä sytyttävät tervassa liotetuilla pellavapäisillä soihduilla haudan sieltä täältä ja varmistavat, että tuli lähtee tasaisesti liikkeelle.
Kun kasa hehkuu noin 1,5 tunnin kuluttua sytytyksestä, levitetään turvematot päälle.
– Se on kaikkein komein vaihe, joka jää monelta näkemättä. Vesihöyry nousee etenkin tyynellä säällä patsaana ylös ja painuu reunoilta takaisin alas kuin atomipommi tai jättimäinen verho, Erkinaro kuvailee.
Sen jälkeen tervahaudan pintaan aletaan tehdä pikkuhiljaa reikiä. Hiiltä poistetaan rautaharavalla haudan reunalta.
– Se on paikoitellen helvetillisen kuumaa hommaa, jolloin ihokin tuntuu liian paksulta vaatetukselta.
Erkinaro kertoo, että tervaa alkaa muodostua yleensä toisen yön aikaan. Aluksi putkesta valuu tervavettä ja -kusta. Optimaalisin terva syntyy polton keskivaiheilla. Loppua kohden terva mustuu ja sakenee paksuksi.
Metsäpalovaroitukset eivät ole Erkinaron muistikuvien mukaan koskaan estäneet tervanpolttoa. Hautaa vahditaan yötä päivää ja loppusammutetaan huolellisesti. Lisäksi joki on aivan vieressä.
– Koostaan ja kuumuudestaan huolimatta tervahauta on aika vaaraton laitos. Tuli ei ole koskaan yrittänytkään päästä karkaamaan, Erkinaro vakuuttaa.
Tervahauta sytytetään Turkansaaressa torstaina 22. heinäkuuta kello 14.