Kuntien turhin kustannus on pitkäaikaistyöttömyyden vuoksi maksettavat Kelan maksuosuudet, työttömyyssakot. Oulun kaupunki maksoi sakkoa neljässä vuodessa (1.5.2017–30.4.2021) 92,3 miljoonaa euroa. Valmistelimme valtuuston epävirallisessa työryhmässä esityksiä virkamiehille prosessitarpeista ja sakkojen käyttämisestä työllistämiseen. Vuonna 2018 jo 0,5 miljoonan panoksella saatiin nettosäästöä 0,7 miljoonaa euroa.
Vuodelle 2019 esitettiin lisärahoitusta, mutta BusinessOulun työllisyyspalvelut ei pystynyt täysin hyödyntämään sitä. Tämän jälkeen tuli korona ja sakot kasvoivat miljoonilla euroilla.
1.3.2021 alkoi Oulun seudullakin työllisyyden kuntakokeilu, jossa kaikki työmarkkinatukea saavat ja erityisryhmiä siirtyi TE-toimistoista kaupungin vastuulle.