Ta­pio­ka-pal­lu­kat kup­li­vat teessä Ou­lus­sa­kin: ruoka- ja juo­mat­ren­dit tulevat nyt Aa­sias­ta – onko seu­raa­va jäl­ki­ruo­ka­vil­li­tys pu­nai­set pavut?

Ruokakulttuurin professorin mukaan populaarikulttuuri vaikuttaa vahvasti siihen, minkälaisia herkkuja himoamme ja mitä meille tuotetaan.

Maailmalla jo jonkin aikaa jyllännyt kuplateevillitys on tullut Ouluunkin.
Maailmalla jo jonkin aikaa jyllännyt kuplateevillitys on tullut Ouluunkin.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Aasiassa kuplateevillitys on riehunut jo hyvän aikaa. Sieltä se levisi suuriin läntisiin metropoleihin jo hyvän aikaa Suomea ennen.

Kuplateetä ja muunkinlaisia ruoka- ja juomavillityksiä jo pitkään tarkastelleelle Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professorille Taru Lindblomille onkin ollut melko itsestään selvää, että kuplatee tulee jossain vaiheessa meillekin muodossa tai toisessa.

Vaikka teekulttuurin monet muodot eivät olekaan suomalaisessa ruokakulttuurissa yhtä syvällä kuin Aasiassa, ei tee ole meille vierasta, ja toisaalta juoman toinen puoli, värikkäät hedelmäjuomat, ovat tuttuja virvoitusjuomista, eli sopivat hyvin suuhun makeina ja esanssisina, Lindblom miettii.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä