Tältä näyt­tää, kun ihan­ne­mi­nä törmää to­del­li­suu­teen – Lis­ta­sim­me yh­dek­sän tai­de­näyt­te­lyä Oulusta ja läheltä

Syyskuun näyttelyt paljastavat jotain olennaista ihmisyydestä – ja toisaalta myös eläimistä. Oulun lisäksi kannattaa katsastaa tarjonta myös Kajaanista ja Raahesta.

Syyskuussa Oulun gallerioissa nähdään paljon maalaustaidetta. Kesän jälkilämmössä tuoreita näyttelyitä löytyy vielä myös ulkotiloista: Madetojan puistosta, Ainolanpuistosta ja sen kasvihuoneesta sekä taidemuseon takapihalta.

Oulun taidemuseossa avautuu syyskuun puolivälissä oululaislähtöisen Minna Henrikssonin yksityisnäyttely ja Kajaanin taidemuseossa pitkään Oulussakin vaikuttaneen taidemaalari Niilo Hyttisen näyttely.

1. Venymistä, ahtautumista ja pullistumia

Karkki Mäkelä: Time to call, 2024, öljy kankaalle. Mäkelän näyttely FLEX on esillä Galleria 5:ssä Oulussa.
Karkki Mäkelä: Time to call, 2024, öljy kankaalle. Mäkelän näyttely FLEX on esillä Galleria 5:ssä Oulussa.
Kuva: Leena Kangas

Kuvataiteilija Karkki Mäkelä kuvaa maalauksissaan tilanteita, joissa omasta persoonasta ylläpidetty ihannekuva ja todellisuus törmäävät toisiinsa ja uhkaavat paukahtaa erilleen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä