-

Po­li­tiik­kaan juur­tu­nut poliisi

Oulun valtuuston ykköspaikalle nousee keskustalainen nelikymppinen poliisi. Rennon ja asiallisen miehen maineessa olevan Lauri Nikulan johtamistaidot joutuvat kovaan testiin. Kielitaito on herättänyt huolta politiikan piireissä.

Oulun päätöksenteon ykköspaikka protokollassa on kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, ja aivan pian paikan ottaa haltuunsa 41-vuotias poliisi, keskustan Lauri Nikula.

Saavutusta voi pitää varsin asiallisena siihen nähden, että Nikula lähti untuvikkona politiikkaan vuonna 2017, ja nousi nyt kuntavaaleissa keskustan ääniharavaksi.

Kiimingissä asuva Nikula on Oulun politiikassa rennon ja mukavan miehen maineessa. Asiallinen ja asiakeskeinen ovat myös esiin nousevia adjektiiveja. Nikulaa pidetään varsin hyvänä puhujana. Arvostusta vaikuttaa löytyvän yli puoluerajojen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä