Oulussa voi lauantaina ensimmäistä kertaa nähdä tähtikoreografi Carolyn Carlsonin luoman tanssiteoksen. Neliosaisessa Islands-kokonaisuudessa on mukana myös Petri Sirviö ja Huutajat.
Kuva: Liubov Alekseeva
Maailmankuulu tähtikoreografi Carolyn Carlson saapui loppuviikoksi Ouluun, ensimmäistä kertaa.
Harvinaisen vierailun syy on hänen uusin kokoillan tanssiteoksensa Islands.
Kolmesta soolosta ja yhdestä duetosta rakentuva teos nähdään kulttuuritalo Valveen Valvesalissa lauantaina 26. syyskuuta kaksi kertaa Huutajien kera.
Iltajunalla torstaina Ouluun matkustanut nykytanssin suuri nimi on hyvin ylpeä suomalaisista juuristaan.