Syntyvyysluvut näyttävät pitkästä aikaa ylöspäin
Kasvu näkyy myös OYSissa, jossa synnytyksiä on ollut alkuvuonna viime vuotta enemmän. Oululaiset Veera Mahlakaarto ja Eemeli Alanne päättivät hankkia lapsen, vaikka molemmat työskentelevät määräaikaisissa työsuhteissa.
Neljä viikkoa sitten oululaisten Veera Mahlakaarron ja Eemeli Alanteen perhe kasvoi toisella lapsella.
Päätöstä ei tehty hetken mielijohteesta. Sitä helpottivat muun muassa uusi koti, esikoisen koulun aloitus ja tunne siitä, että perheen taloudellinen tilanne oli riittävän vakaa.
Samanlaisia päätöksiä näyttää tehneen moni muukin pohjoispohjalainen.
Kelan tilastojen mukaan äitiysavustusta myönnettiin tammi–heinäkuussa Pohjois-Pohjanmaalla 2 558 lapsesta, kun vuotta aiemmin määrä oli 2 190. Oulussa vastaavat luvut olivat 1 371 ja 1 152.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut