Muuttaessani Osloon 2000-luvun alussa uskoin suomalaisten ja norjalaisten tuntevan toisensa hyvin. Olemmehan Ruotsin, Tanskan ja Islannin kanssa yhtä suurta pohjoismaista perhettä.
Ihmetyksekseni huomasin, ettei varsinkaan pääkaupunkiseudulla Suomea ja suomalaisia tunnettu kovinkaan hyvin. Hetken kuluttua myös ymmärsin, että kun lehdissä tai televisiossa tehtiin vertailuja Pohjoismaiden välillä, oli kysymys aina Skandinaviasta ja vertailusta Ruotsin ja Tanskan kanssa.
Urheilukisoissa, euroviisuissa ja muillakin kansainvälisillä areenoilla Norjassa noteerattiin ruotsalaisten ja tanskalaisten menestys – suomalaisten sijoitus ei pahemmin kiinnostanut.
Yksi syy etäisyyteen on tietenkin kieli – ruotsalaiset ja norjalaiset pystyvät kommunikoimaan keskenään omalla äidinkielellään.