Suomessa on 654 koronapotilasta sairaalahoidossa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) torstaina. Potilaiden määrä on noussut viikon aikana 171:llä.
Tehohoidossa koronapotilaita on 12, kun viikko sitten heitä oli kahdeksan.
Koronaan liittyviä kuolemantapauksia tilastoitiin viikon aikana 71, kun edellisviikkona lukema oli 66.
Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella on perusterveydenhuollon osastoilla 62 koronapotilasta. Heitä on 12 enemmän kuin viikko sitten. Erikoissairaanhoidon osastoilla on 23 koronapotilasta. Määrä on noussut viikossa kahdella. Tehohoidossa on kolme potilasta eli kaksi enemmän kuin viikko sitten.
OYSin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Länsi-Pohjan ja Lapin sairaanhoitopiirit sekä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kunta yhtymä.