Tuulivoimaa on rakennettu ja edelleen suunnitellaan rakennettavasti valtavasti lisää. Uusista hankkeista uutisoidaan viikoittain. Vaikuttaa todella siltä, että Suomessa on täydellinen tuulivoimahulluus valloillaan. Eikä näytä löytyvän tahoa, joka näkisi tämän kehityksen kokonaisuuden ja pitemmän tähtäimen seuraukset, ja saisi tämän hulluuden loppumaan.
On järkyttävää voimattomana sivusta seurata, kuinka isot alueet metsiä tuhotaan tuulipuistojen voimaloiden, tiestöjen ja sähkölinjojen tieltä. Vihreän siirtymä eli rakennemuutos kohti kestävää kasvua ja hiilineutraalia yhteiskuntaa johtaa tuulivoimarakentamisella koko Suomen muuttumiseen teollisuusalueeksi.
Vuokratuloja silmät kiiluen odottavat maanomistajat eivät ymmärrä, kuinka heikoilla he lopulta ovat sopimuksia tehdessään. Kun tuotanto puiston alueella joku päivä loppuu, tuulivoimayhtiöillä on kyllä keinonsa tyhjentää kassansa ja jättää purku- ja ennallistamisvastuunsa hoitamatta. Siinä sitten maanomistaja ihmettelee 200 metrisen tornin juurella, että mitähän tuolle tekisi.
Tuulivoiman tuottamisen kannattavuuden perusongelma on se, että kun tuulee, myllyt tuottavat sähköä ja sähkön hinta on alhainen. Kun ei tuule, ei yhtiöillä ole mitä myydä ja korkeammasta sähkönhinnasta ei saada myyntituloa. Ja kun tuulivoimaa rakennetaan lisää, niin tämä perusongelma vain kärjistyy. Ruotsissa jo nähdään tuulivoimayhtiöiden kannattavuusongelmat ja lisääntyvät konkurssit. Kohta Suomessakin.
Tuulivoima on sähköverkon taajuuden hallinnan ja valtavan tehonvaihtelun takia ongelmallista ja näyttää vielä siltä, että muu yhteiskunta, kantaverkon ylläpitäjä ja muut energiantuottajat joutuvat hoitamaan tuulivoiman aiheuttamat ongelmat ja varatuotannon järjestämisen.
Tuulimyllyjen melu-, välke-, tutka-, lintu- ynnä muista ongelmista ollaan tietoisia ja niistä keskustellaan, mutta hankekehittäjien, tuotantoyhtiöiden, maanomistajien ja julkishallinnon rahanahneus jyrää usein vastustuksen.
Yksi merkittävä tuulimyllyjen ympäristöhaitta on jäänyt täysin huomiotta. Se on siipien kuluminen. Myllyjen siivet on valmistettu erilaisista komposiiteista sisältäen monenlaisia muoviyhdisteitä, jotka eivät ole myrkyttömiä. Kun tuulimyllyjen roottorit pyörivät tyypillisesti kymmenen kierrosta minuutissa ja kun siipien pituus on tyypillisesti jo 85 metriä, on siiven kärjen nopeus lähes 300 kilometriä tunnissa.
Vaikka ”hankausnopeus” pieneneekin siiven tyveen päin mentäessä, on aivan selvää, että ilmassa olevat jääkiteet, vesipisarat ja mineraalipölyt vuosien saatossa kuluttavat siipien pintaa. Ja mihin tämä kulutuksen irrottama muovipöly joutuu? Leviää tietenkin kilometrien säteelle maastoon ympäri voimalaa.
Tuulivoimateollisuus tietenkin vähättelee tätä ongelmaa. Se ei halua, että kyseisestä ongelmasta puhutaan tai että sitä tutkittaisiin. Ongelma on kuitenkin olemassa, sillä Suomessakin on yrityksiä, jotka tarjoavat ja tekevät siipien kunnostuksia ja pinnoitusten korjaamista. Tarjonnalle on kysyntää
Olin yhteydessä Ruotsissa Linköpingin yliopistossa työskentelemään tutkijaan, joka on perehtynyt mikromuovien vaikutuksiin ympäristössä ja ihmisiin. Heillä on käynnistynyt tutkimusohjelma tuulivoimaloiden mikromuovipäästöistä. Tutkimukset saadaan valmiiksi ja julkaistaan ensi vuonna, mutta jo alustavat tulokset ovat huolestuttavia.
Suomen täyttäminen ”myllymetsillä” on hirvittävä virhe, jonka hinta tullaan vasta myöhemmin tajuamaan. Ja sen hinnan joutuvat maksamaan Suomen luonto ja ihmiset sekä terveydellään että veronmaksajien roolissa.
Tuulivoimaa rakentavat ja luvittavat tahot ovat saamassa aikaan Suomen tähänastisen historian suurimman ympäristötuhon.
Jarmo Alasiurua
insinööri, Yli-Ii