
Suomen surkein kylätie -kuvakilpailun voittajaksi valittiin yleisöäänestyksellä kuva sorapintaisesta Siikajoentiestä eli maantiestä 807.
Suomen surkeinta kylätietä etsittiin kuvakilpailulla, jolla haluttiin kiinnittää huomiota maaseudun tiestön kasvavaan korjausvelkaan sekä tiestön kunnon vaikutuksiin huoltovarmuuteen ja kansalaisten turvallisuuteen. Kilpailun järjestivät Suomen Kylät ja Suomen Tieyhdistys.
Voittaneessa kuvassa Siikajoentien kantavuus oli pettänyt ja auto oli vajonnut pohjaansa myöten.
– Aina se on ollut kuoppainen, ja sen kanssa on eletty, mutta nyt kunto on suorastaan romahtanut. Isoimmat kuopat ovat ulkopaikkakuntalaisille jopa vaarallisia. Aikaisemmin tie on ollut kohtalaisen hyvä, kun siitä on huolehdittu paremmin ja lanattu tarpeeksi usein, kertoo kuvan kilpailuun ilmoittanut valokuvaaja Olli Alakorva tiedotteessa.
Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta kerrotaan, että kuvan soratie on niin sanottu rakentamaton tie ja kantavuudeltaan heikko. Sen rakennekerrokset eivät vastaa nykytarpeita.
– Kuvan mukainen tilanne soratiellä on ikävä kyllä mahdollinen, joskaan ei kuvaa koko tiejakson kuntoa. Pääosa Siikajoen kylän ja Revonlahden välisestä liikenteestä käyttää Siikajoen pohjoispuolista päällystettyä maantietä, joka on hiljattain kunnostettu, kertoo tiedotteessa yksikön päällikkö Risto Leppänen Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta
Hänen mukaansa ely-keskuksella on valitettavan vähän rahoitusta tehdä runkokelirikkokorjauksia suhteessa sorateiden laajuuteen ja kunnostustarpeisiin.