Vuonna 2003 Suomi ensimmäisenä maana maailmassa yhdisti hallitustasolla perinteiset ulkomaankaupan ja kehitysyhteistyön ministerivastuut yhdelle ja samalle ministerille. Tämän jälkeen nämä tehtävät ovat lähes kaikilla hallituskausilla olleet yhdistettynä yhdelle ministerille, ja useat maat ovat omaksuneet saman mallin.
Kuitenkin vasta viime vuonna laadittiin ensimmäistä kertaa valtioneuvoston selonteko, jossa tarkastellaan samanaikaisesti Suomen sekä kansainvälisiä kaupallis-taloudellisia suhteita että kehitysyhteistyötä.
Eduskunta hyväksyi selonteon 12. maaliskuuta. Sen sisältö on koordinoitu ja sopusoinnussa lähes samaan aikaan julkaistun ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän selonteon kanssa. Keskeisiä selonteon teemoja, joissa ulkopolitiikka, kauppa- ja kehityskysymykset kietoutuvat yhteen, ovat esimerkiksi teknologiayhteistyö ja työ puhtaan siirtymän edistämiseksi. Kun teemoja tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, vältetään osaoptimointia, ja parannetaan toiminnan tehokkuutta.
Molemmissa selonteoissa lähdetään siitä, että Suomi pyrkii kokonaisvaltaiseen, tasa-arvoiseen ja vastavuoroiseen suhteeseen eri maiden kanssa. Tasa-arvoisuuteen ja vastavuoroisuuteen kuuluu niin oikeuksia kuin velvollisuuksia. Kehitysyhteistyön osalta edellytämme, että kumppanimaamme kunnioittavat kansainvälistä oikeutta ja sääntöpohjaista järjestelmää. Tämän ei pitäisi olla kohtuutonta kumppanuuden hengessä.
Maailman maista valtaosa, noin kolme neljännestä on määritelmällisesti kehittyviä maita, ja meillä on monia tapoja toimia kehitysyhteistyövaroin erilaisten maiden kanssa. Se, mitä monet mieltävät ”perinteiseksi kehitysyhteistyöksi”, eli kahdenvälisen hallitustenvälisen yhteistyön, on jo pitkään ollut varsin pieni osa kehitysyhteistyötämme. Yhä useammin kehitysyhteistyövarojen avulla käynnistetään tai mahdollistetaan yritysten, korkeakoulujen, valtion virastojen, liikelaitosten, kansalaisjärjestöjen ja monen muun organisaation toimintaa kumppanimaissa.
Suomi ohjaa edelleen tukea myös kaikkein köyhimpiin ja hauraimpiin maihin. Mittava humanitaarinen apumme on tässä tärkeää, samoin kuin toiminta esimerkiksi monenvälisten kehityspankkien tai YK-järjestöjen kautta, joiden tuesta entistäkin suurempi osa kohdistuu vähiten kehittyneisiin maihin.
Kaikki kehittyvät maat, myös kaikkein köyhimmät, toivovat ulkopuolelta erityisesti tukea oman taloutensa vahvistamiseen – käytännössä kauppaa ja investointeja. Vain siten maat voivat vähentää ja lopulta pyrkiä irti apuriippuvuudesta, joka on kansainvälisiä taloussuhteita ja kehitysyhteistyötä koskevan selonteon perusajatus. Kehitysyhteistyön rahoituspohjan vahvistamiseen tarvitaan myös yksityisten rahoittajien mukaantuloa. Yhdistämällä julkista ja yksityistä rahoitusta on mahdollista moninkertaistaa kestävän kehityksen kokonaisrahoitusta ja aikaansaada laajempia kehitysvaikutuksia.
Kauppaa ja kehitystä koskevaan selontekoon ei tavoitteiden välille ole kirjoitettu alisteisuutta, kumpaankaan suuntaan. YK:ssa sovitut kestävän kehityksen tavoitteet ja Agenda 2030 ovat edelleen kokonaisvaltaisen ulkopolitiikkamme peruskiviä.
Lähtökohta on, että voimme kehityspolitiikkaa tehdessämme samoilla toimilla saavuttaa sekä kehitysvaikutuksia että edistää omia kaupallis-taloudellisia etujamme. Kokemuksemme tukevat tätä näkemystä.
Suomen pitkäaikainen, hallitustenvälinen kehitysyhteistyö Vietnamin kanssa päättyi kymmenisen vuotta sitten maan noustua keskitulotason maaksi. Nyt Vietnam on suurin kauppakumppanimme Kaakkois-Aasiassa. Suomen kahdenvälisen yhteistyön viimeinen hanke Sambian kanssa keskittyi yksityisen sektorin toimintaedellytysten parantamiseen. Nyt kun hallitustenvälinen kehitysyhteistyö on päättynyt, Sambian markkinoille on autettu yli sata suomalaista yritystä etsimään paikallisia kumppaneita ja markkinamahdollisuuksia. Kehitys- ja vientirahoituksen selkeämpi paketointi yritysten saataville edesauttaa tätä kehitystä.
Maailmanpoliittisen epävarmuuden vuoksi Suomella ei ole varaa olla etsimättä kaupallisia mahdollisuuksia nousevilta, kehittyviltä markkinoilta. Merkittävä osa maailman talouskasvusta tapahtuu näissä maissa. Kumppaniverkoston laajentaminen esimerkiksi kauppasopimusten avulla on tärkeä väline sekä yritysten viennin edistämiseen että riskien hajauttamiseen.
Suomen kauppa- ja kehityspolitiikka osana ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme elävät ajassa – myös entistä geopoliittisemmassa ympäristössä.
Pasi Hellman
alivaltiosihteeri, kehityspolitiikka, ulkoministeriö
Jarno Syrjälä
alivaltiosihteeri, kansainvälinen kauppa, ulkoministeriö