
Suomalaiset kokevat omaehtoiset suojautumistoimenpiteet, kuten maskin käytön ja kontaktien rajoittamisen edelleen tärkeäksi kahden koronarokotteen jälkeenkin. Asia selviää valtioneuvoston kanslian KETTU-työryhmän (Käyttäytymistieteellinen ennakointi ja tieto tulevaisuuden hallinnossa) on julkaisemasta Kansalaispulssi-kyselyn tuloksiin pohjautuvasta muistiosta.
Käsitys tehokkaista suojautumistoimenpiteistä ja koronan leviämisestä on yleisesti muodostunut pandemian alkuvaiheilta. Alussa uutisoidut suojautumiskeinot, kuten hyvä käsihygienia ja maskin käyttö ovat jääneet mieleen ja muotoutuneet usealle kyselyyn vastanneelle uusiksi rutiineiksi.
Myöhemmin pandemian aikana uutisoidut tiedot koronaviruksen leviämismekanismeista eivät puolestaan ole tavoittaneet suurinta osaa vastaajista. Pandemian alkupuolella uutisointia seurattiin eniten.
Kontaktien välttämistä motivoi huoli läheisten hyvinvoinnista, vaikka pitkään jatkunut lähikontaktien välttäminen lisääkin vastaajien koronaväsymystä.
– Vastaajat kokevat eristäytymisen raskaaksi, ja se voi pidemmän päälle heikentää hyvinvointia. Läheisimpien ihmisten terveysturvallinen tapaaminen voi tukea mielenterveyttä, ja samalla voi karsia kaukaisempia kontakteja, sanoo erityisasiantuntija Maarit Lassander valtioneuvoston tiedotteessa.