Tarkastelen Oulun kaupunginjohtajan saamia potkuja hieman suuremman kunnalliskuvan osatapahtumana.
Vielä 1960-luvulla kaupunginjohtajilla oli äänioikeus hallituksen kokouksissa, ja kaupunginjohtaja toimi hallituksen puheenjohtajana. Kunnallislain uudistus 1970-luvulla vei kaupunginjohtajilta äänioikeuden hallituksen kokouksissa, eikä kaupunginjohtaja voinut enää toimia kh:n puheenjohtajana.
Oulun ensimmäinen luottamusmies hallituksen puheenjohtajana oli Martti Ursin. Muutos Oulussa sujui ongelmitta. Hallituksen puheenjohtajana Martti Ursin sai korotettua kokouspalkkiota, ei muuta. Hän oli edelleenkin selkeä luottamusmies. Uusi selkeä mainiosti toimiva luottamusmiesjärjestelmään perustuva hallintomalli oli syntynyt.
Kunnallislain muutos 1970-luvulla poisti siis kaupunginjohtajien kaksoisroolin: esittelijöinä hallituksen kokouksissa he olivat olleet virkamiesroolissa, mutta äänestäessään samassa kokouksessa he olivatkin luottamusmiesroolissa.
1970-luvulta lähtien kaupunginjohtajasta tuli pelkkä virkavastuulla toimiva virkamies. Luottamusmiehet olivat jo ennen 1970-lukua pelkästään luottamusmiehiä. Työnjako ja roolit olivat selvästi toisistaan erottuvia. Selkeä ero näkyi myös korvausperusteissa: virkamies nautti palkkaa ja luottamusmies sai korvauksen toiminnastaan kokouspalkkiona. Järjestelmä oli selkeä.
Sitten tapahtui muutos: valtuuston ja hallituksen puheenjohtajille sekä eräille lautakuntien puheenjohtajille alettiin maksaa palkkaa. Enää he eivät olleetkaan pelkkiä luottamusmiehiä, mutta eivät he olleet virkamiehiäkään. Soppa oli valmis, puurot ja vellit olivat menneet sekaisin.
Luottamusmiehistä oli tullut pätkätyöläisiä, joiden täytyi osallistua kaupungin hallintotehtäviin muutoinkin kuin vain kokoustyöskentelyyn. Ainakin hallituksen puheenjohtaja alkoi vierailla kaupungintalon käytävillä. Vierailuista maksettiin hyvä korvaus suuren palkan muodossa.
On tunnettu tosiasia, että samalle tunkiolle ei kahta kukkoa mahdu. Riitely alkoi ei ainoastaan Oulussa, vaan kautta Suomenniemen.
Kunnallispolitiikan huono kaksoisroolitus palautui takaisin samalla, kun ylimmille luottamusmiehille alettiin maksaa palkkaa: päivällä töissä kunnantalolla hallituksen puheenjohtaja oli omatekoisena asiantuntijana virkamiesroolissa. Illalla hallituksen äänestäessä hän oli luottamusmiehen roolissa.
Huono kaksoisroolitus oli siis palannut, ja siirtynyt kaupunginjohtajilta luottamusmiehille. Tätä sekametelisoppaa kutsutaan duaalimalliksi. Ja toden totta, paljon meteliä se onkin aiheuttanut.
Paluu entiseen hyvään luottamusmiesjärjestelmään ei taida onnistua. Miksi? Siksi, että raha on puhunut ja ahneuden parrakas piru on saanut pysyvän otteen kunnallispolitiikasta. Jo nimi luottamusmies kertoo paljon. Se kertoo, että menneinä vuosina kunnallispoliitikko nautti kunnallisissa tehtävissään äänestäjiensä luottamuksesta, ei heidän rahoistaan.
Minun mielestäni näin tulisi olla edelleenkin. Selkeä luottamusmiesjärjestelmä tulisi palauttaa. Kunnalliskahinointi loppuisi siihen. Päivällä kaupungintalolla olisi vain yksi kukko ja illalla hallituksen kokouksissa luottamusmiehet tekisivät lainvoimaiset päätökset kaupunginjohtajien virkavastuulla valmistelemien esittelyjen pohjalta.
Oulun kaupunginjohtajan erottamisen syyksi julkisuudessa on mainittu yleinen johtaminen, mitä se sitten tarkoittaneekaan. Poliittisessa pelissä tulisi aina muistaa vanha viisaus, jonka mukaan tapahtumille pakkaa olemaan syy ja sitten se todellinen syy.
Oulun kahinoinnin yksityiskohdista tai mahdollisista poliittisista tarkoitusperistä en ole tietoinen. Mutta sen tiedän, että jos johtavat virkamiehet ottavat mittaa toisistaan sanomalehtien sivuilla, tilanne Oulussa on todella huolestuttava ja huono.
Pentti Autere
rehtori (eläkkeellä)
kh:n jäsen 1960-, 1970- ja 1980-luvulla
Oulu