Orpon hallituksen käsissä oleva Viiankiaavan poikkeuksellisen tiukan suojelun purku on yksi merkittävimmistä ympäristöä koskevista päätöksistä tällä hallituskaudella.
Luonnontilaisena säilynyt Viiankiaapa on arvokkaimpia aapasuokokonaisuuksia koko Euroopassa. Alueella on tunnistettu 129 erilaista luontotyyppiä, se on lajistoltaan poikkeuksellisen rikas ja lukuisten uhanalaisten lajien elinympäristö. Alue on suojeltu ensimmäisen kerran kansallisesti soidensuojelulailla jo vuonna 1988, myöhemmin Natura 2000 -verkostoon liitettynä.
Monikansallisen Anglo American -kaivosyhtiön tytäryhtiö Sakatti Mining suunnittelee kaivosta osin Viiankiaavan suojelualueen alle. Lapin ely-keskus on todennut, että kaivoksen toteutuminen voisi merkittävästi heikentää alueen suojeluarvoja ja luontotyyppejä.
Sakatti Mining perustelee kaivoksen perustamista vihreällä siirtymällä ja esittelee alueen mineraalivarantoja maailmanluokan esiintymäksi, mutta Helsingin yliopiston professori Mikko Sipilä on laskenut, että esiintymän tunnetut mineraalivarannot kahden tärkeimmän metallin osalta riittäisivät kuparin osalta kahden ja nikkelin osalta yhdeksän vuorokauden globaaliin kysyntään.
Vihreän siirtymän nimissä on helppo puolustella kaivoksia, sillä ilmastotoimia tarvitaan kipeästi. Mutta onko kaikki se, mitä meille vihreänä siirtymänä kaupitellaan, todellakin vihreää? Autokannan sähköistäminen, vetyvoimalat tuottamaan lentopolttoainetta, datakeskuksia ulkomaisille teknologiayhtiöille? Nämä vaativat lisää aurinko- ja tuulivoimaa, jotka taas kasvattavat uusien kaivosten tarvetta. Noidankehä on valmis. Tiedämme jo, että tunnetut mineraalivarannot eivät riitä edes nykyisen autokannan sähköistämiseen.
Mineraalien tarpeesta puhuttaessa on muistettava, että elämme surullista militarisaation aikakautta. Sotateollisuus nielee niin miljardeja euroja kuin mineraalitonnejakin yhä kiihtyvään tahtiin. EU on määrittelyt asetuotannon "vihreäksi" tuotannoksi, joka kilpailee samoista resursseista kuin välttämätön energiasiirtymämme.
Olisi aika käydä laajaa yhteiskunnallista keskustelua, mitä näistä tarjolla olevista hankkeista todella tarvitsemme ja mitkä ovat niiden kokonaishyödyt suhteessa haittoihin. On myös korkea aika perustaa taho, joka keskitetysti valvoo kaikkien hankkeiden kumulatiivisia yhteisvaikutuksia.
Orpon hallitus on kantansa muodostanut Viiankiaavan suhteen ja edistää Sakatin kaivoshanketta vauhdilla. Euroopan komissiolle on lähtenyt pyyntö poiketa Naturasta Viiankiaavan kohdalla, ja soidensuojelulain heikennyksen hallitus on tuomassa eduskuntaan vielä tämän vuoden aikana. Näin siitäkin huolimatta, että 69 prosenttia suomalaisista ei halua kaivosta Viiankiaavalle.
Saimme vasta lukea, että peräti 15:llä Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla luonnonsuojelualueella on vireillä malminetsintää tai kaivoshanke suunnitteilla. Päätös Viiankiaavasta on siis merkittävä muutenkin kuin vain yksittäisen suon osalta.
Ovatko suojelupäätökset tulevaisuudessakin päteviä vai vain ”suojeltu siihen saakka kunnes”?
Elina Rönkä, Heidi Niemi, Susan McAnsh
Oulu