Suomalainen yhteiskunta kamppailee yhtäällä ikääntyvän väestön hoivan tarpeen ja toisaalla elämänmakuisia, aktiivisia vuosia elävien lapsiperheiden tarpeiden puristuksessa.
Olemme vuosikymmenten saatossa rakentaneet kulttuurin ja asuntokannan, joka eristää sukupolvet tehokkaasti toisistaan. Pelkkä verovarojen kaataminen julkisiin palveluihin ei riitä, vaan tarvitsemme uudenlaista yhteisöllisyyttä.
Kun ajatuksena on hoiva edellä, voimme luoda lähiyhteisöjen kaupunkirakentamisen mallin. Sukupolvien yli kestävä arkkitehtuuri luo moderneja ratkaisuja, joissa eri ikäpolvet ja erilaisia hoivan palveluja tarvitsevat asuvat omissa erillisissä asunnoissaan, mutta jakavat arjen ja tiettyjä tiloja ja yhteisöllisiä palveluita.
Tällöin hoiva palautuu lähiympäristöön. Lapsille syntyy turvallinen perheyhteisö, jossa useampi aikuinen jakaa kasvatuksen vastuuta paikaten nuorten perheiden niukkoja resursseja.
Samalla ikääntyvälle sukupolvelle mahdollistetaan aktiivinen osallistuminen arkeen ja turvallinen, esteetön kotona asuminen mahdollisimman pitkään.
Tämä on elintärkeää maamme hyvinvointialueiden kantokyvyn turvaamiseksi. Kun asuminen tukee toimintakykyä ja torjuu yksinäisyyttä luontaisella kanssakäymisellä, kalliiden raskaiden hoivapalveluiden tarve siirtyy myöhemmäksi.
Sukupolvien kotien kaltaiset ratkaisut pitävät alueet elävinä ja luovat aidon välittämisen ja auttamisen kulttuuria. Muunneltavat ja elämäntilanteiden mukaan joustavat asunnot tuovat taloudellista hyötyä sekä opettavat vastavuoroisuutta ja pehmeämpiä arvoja yli sukupolvirajojen.
Rakennammeko säilytyspaikkoja ja siiloja vai puitteita yhteisöllisemmälle elämäntavalle? Tulevaisuuden asuntopolitiikan on annettava perheille aito mahdollisuus valita toisin ja vastattava yhteiskunnan sosiaalisiin tarpeisiin.
Sukupolvia yhdistävät asumisratkaisut vaativat totutuista kaavoista irtipäästämistä, mutta tarjoavat vastineeksi jotain korvaamatonta: merkityksellisempää elämää, jossa kukaan ei jää yksin.
Heidi Verkama
kaupunginvaltuutettu (kesk.), Kuusamo