Pohteen sosiaalityöntekijöiden irtisanomisista kertova uutinen (Kaleva 1.11.) herättää suuren huolen. Taustalla on Pohteen muutosneuvottelut, joissa kaikkiaan 300 työntekijää on jouduttu irtisanomaan hyvinvointialueen rahoituksen romahdettua huhtikuussa yllättäen 56 miljoonalla. Kiitos vain, rahahanoja säätelevä maan hallitus.
Nyt nämä leikkaukset näkyvät jo arjessa kovin rujolla tavalla. Esimerkiksi psykiatrian terveyssosiaalityön raju alasajo on ratkaisu, jonka järkevyyttä minun on päättäjänä ja myös alalla työskentelevänä sairaanhoitajana vaikea ymmärtää.
Olen työssäni nähnyt, miten tärkeää sosiaalityöntekijöiden osaaminen on potilaiden auttamisessa. Psyykkisen sairauden lisäksi ihmisellä usein on toimeentuloon, asumiseen ja perheen tilanteeseen liittyviä vaikeuksia. Kun kamelin selkä on katkennut ja ihmisen psyykkinen terveydentila huonontunut, nämä asiat menevät usein entistä enemmän sekaisin. Sosiaalityöntekijät tuntevat tämän aihepiirin tavalla, jota esimerkiksi meiltä terveydenhuollon ammattilaisilta ei voi noin vain odottaa.
Sosiaalityöntekijät osaavat huomioida lasten tilanteen, mahdollisen lastensuojelun tarpeet ja yhteistyön eri palvelujen välillä, mikä välillä on todellinen viidakko setvittäväksi. Samalla heidän osaamisensa tukee muiden sote-ammattilaisten työtä.
Aina ei siis edes hoksaa, kuinka paljon sosiaalityöntekijät tekevät asioita hoidon onnistumisen eteen. Kun apua on tarvittu, heiltä on voinut kysyä muitta mutkitta. Jatkossa tilanne on aivan toinen.
Pohde vakuuttaa, että potilaat saavat jatkossakin sosiaalityöntekijän tukea ja palveluja voidaan antaa myös sairaalassa. Näin voi toki vähintään muodollisesti olla ja uusia protokolloja on luotu, mutta potkutsunami ei voi olla näkymättä arjessa.
Huoli koskee myös lasten ja perheiden palveluja. Pohde vähentää lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhdistämisen yhteydessä kaikkiaan 15 sosiaalityöntekijää ja neljä lähiesihenkilöä.
Sosiaalialan ammattilaisten Talentia on huomauttanut, että kiireelliset lastensuojelutilanteet veisivät ajan perheiden suunnitelmalliselta tukemiselta. Tämä huoli on helppo jakaa. Jos esimerkiksi sovittuja tapaamisia joudutaan perumaan uusien kriisien vuoksi, voi seuraava kriisi syntyä juuri siellä, missä apu jäi saamatta. Pohteella ei nimittäin ole virka-aikaista lastensuojelun päivystystä, joka ottaisi koppia kriisiytyneistä tilanteista ja suunnitelmallista työtä pystyisi muuten tekemään lasten ja perheiden kanssa.
Tätä kaikkea selittää paljolti tietenkin Orpon–Purran hallituksen politiikka, joka ajaa hyvinvointialueita leikkaamaan myös sosiaalityöstä. Sosiaalihuoltolain uudistusta perustellaan sujuvammilla palveluilla, byrokratian vähentämisellä ja varhaisella tuella. Tavoitteet kuulostavat ”hyviltä”, mutta samalla uudistuksella tavoitellaan 100 miljoonan euron säästöjä. Kyseessä on myös selkeä leikkauslaki, joka tulee huonontamaan palveluita. Lasten ja perheiden avuntarve ei vähene sillä, että asiakkuus siirretään toisen lain alle.
Olli Kohonen
alue- ja kaupunginvaltuutettu (vas.), sairaanhoitaja (AMK), filosofian maisteri, Oulu