Suomessa käydään jatkuvaa keskustelua julkisen talouden tasapainottamisesta. Yksi toistuva ehdotus on sosiaali- ja terveyspalvelujen menojen leikkaaminen. Tässä keskustelussa unohdetaan liian usein yksi keskeisen asian; kyse ei ole vain taloudesta, vaan perusoikeuksista.
Suomen perustuslaki velvoittaa julkista valtaa turvaamaan jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Kyse ei siis ole poliittisesta mieltymyksestä, vaan oikeudellisesta velvollisuudesta. Kun palveluja heikennetään liikaa, vaarana on, ettei tämä velvoite enää täyty käytännössä.
Lisäksi on muistettava yhdenvertaisuus. Leikkaukset eivät kohtele kaikkia samalla tavalla. Leikkaukset kohdistuvat voimakkaimmin niihin, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia palveluja itse; pienituloisiin, pitkäaikaissairaisiin, vammaisiin, ikäihmisiin ja moniin lapsiperheisiin. Yhdenvertaisuus ei toteudu, jos osa ihmisistä jää käytännössä ilman tarvitsemaansa tukea.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintaa pitäisi kehittää. Organisaatioita ja niiden rakenteita on syytä tarkastella kriittisesti. Resurssien viisas käyttö on kaikkien etu. Kehittämisen lähtökohtana tulee kuitenkin olla palvelujen parantaminen ja toimivuus.
Sosiaali- ja terveyspalveluja ei tulisi tarkastella pelkkänä kulueränä. Ne ovat osa hyvinvointivaltion ydintä ja perusoikeuksien toteutumista. Taloutta on mahdollista tasapainottaa monin tavoin, mutta kaikkein heikoimmassa asemassa olevien turvasta ei pitäisi enää säästää.
Kun sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat oikea-aikaisesti ja tehokkaasti, monet ongelmat voidaan ehkäistä jo varhaisessa vaiheessa. Hyvin toimiva palvelujärjestelmä ei ainoastaan hoida jo syntyneitä ongelmia, vaan myös ehkäisee niiden kasautumista. Laajamittainen pahoinvointi on usein merkki siitä, että tuki tulee liian myöhään tai sitä ei ole riittävästi saatavilla. Siksi sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivuus ei ole vain kustannuskysymys, vaan keskeinen tekijä koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta.
Toimivat palvelut rakentavat myös luottamusta yhteiskuntaan. Kun ihmiset tietävät saavansa apua tarvittaessa, se vahvistaa turvallisuuden tunnetta ja kokemusta siitä, että yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään myös elämän kriisien keskellä. Yhteiskunnan todellinen mitta ei ole se, kuinka paljon pystymme säästämään, vaan se, miten huolehdimme niistä, jotka tarvitsevat tukea kaikkein eniten.
Päätöksenteossa olisi myös tärkeää kuunnella nykyistä tarkemmin sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoita sekä palvelujen arjessa työskenteleviä ammattilaisia. He näkevät päivittäin, miten palvelujärjestelmä toimii käytännössä ja millaisia seurauksia päätöksillä on ihmisten elämässä. Asiantuntijanäkemykset ja käytännön kokemus tulisi ottaa nykyistä vahvemmin huomioon, jotta päätökset perustuisivat mahdollisimman hyvään tietoon palvelujen todellisista vaikutuksista.
Tomi Nieminen
sosionomiopiskelija, Siikajoki