Oulun kaupungin sivistyslautakunta tarvitsee noin kuusi miljoonaa euroa lisärahoitusta tälle vuodelle. Kaupunginhallitus päätti tiistaina esittää kaupunginvaltuustolle, että lautakunnan toimintamenoja lisättäisiin seitsemällä miljoonalla eurolla ja toimintatuloja 1,1 miljoonalla eurolla.
Sivistyslautakunnan toimintakate nousisi siinä tapauksessa tälle vuodelle –470,1 miljoonaan euroon, eli se olisi ylittymässä 7,9 miljoonalla eurolla eli 1,7 prosentilla talousarviosta.
Perusteluna muutokselle on, että talousarviossa ei varauduttu tuleviin mutta silloin vielä määrittelemättömiin virka- ja työehtosopimusten mukaisiin palkankorotuksiin. Kaupungin varhaiskasvatuspalveluiden toimintakatteen arvioidaan ylittävän talousarvion 7,2 miljoonalla eurolla, josta palkankorotusten vaikutus on 2,1 miljoonaa euroa.