Viime tiistaina otetun satelliittikuvan mukaan näkyviä sinilevälauttoja ei enää havaittu Perämerellä, kertoo Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus. Myös Perämeren pintalämpötilat olivat laskeneet alle 20 asteeseen.
Leväseurannan ja ilmoitusten perusteella sinilevää on kuitenkin edelleen veteen sekoittuneena Iin ja Kuivaniemen edustoilla.
Sinilevätilanne Perämerellä oli hankalampi kesäkuun loppupuolella, jolloin satelliittikuvatulkinnoissa havaittiin levälauttoja Hailuodon ja Oulunsalon välisellä alueella, Kempeleenlahdella sekä Toppilan, Pateniemen, Kiviniemen, Virpiniemen ja Hietakarin edustoilla. Heinäkuun alussa levälauttoja havaittiin Hailuodon ja Oulunsalon välisellä Luodonselällä sekä Haukiputaan ja Iin välisellä merialueella kauempanakin merellä.
Vastaava sinilevien runsastuminen merialueella koettiin viime kesänä heinäkuun alussa, jolloin Perämeren pintavesi oli ennätyksellisen lämmintä. Sitä ennen laajat ulkomerialueelle ulottuvat sinileväkukinnot ovat olleet harvinaisia Perämerellä.
Vaikka ilmastonmuutoksen tuoma vesien lämpeneminen edistää sinilevien kasvua, Perämeren ulapalla laaja-alaiset kukinnat eivät ole todennäköisiä, koska Perämerellä ei ole ylijäämäfosfaattia kukintoja ruokkimassa.
Sisävesillä tilanne normaalia parempi
Sisävesillä leväseurannan havaintopaikoilla tilanne on ajankohtaan nähden jopa tavallista parempi Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen mukaan.
Kuusamojärveltä on tehty kansalaishavaintoja sinilevästä neljältä eri paikalta. Kuusamon Oivanginjärven Murhiniemellä sinilevää on havaittu tällä viikolla vähäisiä määriä.