Oulun sieniseura ry:n puheenjohtaja Antti Pekkala kävelee Sanginjoen metsässä hitain askelin ja pysähtelee tuon tuosta kyyristyäkseen mättäille.
Koriin löytyy iso joukko syötäväksi kelpaamattomia sieniä.
– Olen enemmän tutkimusluonteinen sienestäjä, joka ikään kuin keräilee sieniä. Ruokasieneksi poimin herkkutatteja, korvasieniä ja haperoa.
Pekkalan erikoisherkkua on monelle tuntematon nurminahikas, jota kasvaa hänen omalla kotipihallaan.
– Se maistuu pekonilta, hän perustelee.
Laji kerrallaan
Pekkalan innostus sieniin kasvoi vähitellen. Jo lapsuuskodistaan hän muistaa Mauri Korhosen 100 sientä -kirjan. Hänen äitinsä kuitenkin pelkäsi sienestämistä.
– Serkun miehen kanssa aloin poimia. Hän opetti minua niin, että poimimme aina yhtä lajia kerrallaan. Haaparouskusta aloitettiin.
Kuutisen vuotta sitten Pekkalan biologikaverit kertoivat yliopistossa meneillään olevasta sienikurssista, jota varten näytillä oli suuri määrä eri lajeja. Tietojenkäsittelyä opiskeleva Pekkala lähti siltä istumalta katsomaan näyttelyä ja päätti opetella lajeja niin paljon kuin mahdollista.
– Ajattelin, ettei tällaista tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Sain luvan tenttiä kurssin, vaikka tulinkin kesken kaiken mukaan.
Tuon syksyn ajan Pekkala muisti sienet hyvin, mutta jo seuraavana syksynä hän huomasi unohtaneensa paljon.
– Kaveri, joka oli tuolloin jo sieniseurassa, houkutteli mukaan ja sanoi, että on parempi harrastaa hyvässä seurassa.
Sesonki menossa
Oulun sieniseuran jäsenmäärä on Pekkalan mukaan viime vuosina kasvanut ”kuin koronakäyrä”. Tämän Pekkala arvelee johtuvan juuri koronan myötä alkaneesta ulkoilubuumista.
– Lehdet ovat kirjoitelleet sienestyksestä ja myös huippukokit ovat puhuneet paljon sieniruoista.
Innostusta on voinut lisätä lisäksi se, että viime vuosi oli hyvä sienivuosi. Myös tänä vuonna näyttää tulevan mainio sienisato, vaikka kuiva keskikesä jättikin herkkutatin niin sanotun ensisadon laihaksi.
– Itä-Suomessa on valtavasti herkkutatteja. Soittelin tänä aamuna Vaalaan ja sielläkin joku oli poiminut 70 kiloa. Nyt on paras sesonki menossa.
Tatit turvallisia
Antti Pekkala suosittelee, että ensikertalainen ei lähtisi yksin metsään sienestämään. On monin verroin helpompaa ja turvallisempaa, jos mukana on kokeneempi sienestäjä.
Ensiksi täytyy katsoa varusteet kuntoon: saappaat jalkaan, kori, sieniveitsi, vesipullo ja mielellään kompassi ja kartta, Pekkala luettelee välineistöä. Tatit ovat helppoja aloittelijalle.
Ne eivät ole myrkyllisiä. Ainoastaan sappitatti ja äikätatti ovat pahanmakuisia.
– Jos nämä kaksi tunnistaa, muut ovat syötäviä.
Tatit ovat helppoja aloittelijoille myös sen vuoksi, että monet niistä viihtyvät polkujen varsilla. Riski eksymiseen pienenee, jos talsii merkittyjä reittejä.
– Oulussa esimerkiksi Auranmajan lähimaastossa ja Huutilammen seutuvilla Heikinharjussa on hyviä polkuja.
Pannulle tai pakkaseen
Herkkutatit säilyvät jääkaapissa noin pari vuorokautta, mutta sienet olisi syytä käsitellä poimimisen jälkeen mahdollisimman pian.
Tattien valmistus onkin helppoa. Sieniä kuumennetaan pannulla sen aikaa, että neste haihtuu pois.
Sen jälkeen pannulle voi lisätä esimerkiksi voita, sipulia, suolaa ja kermaa – ja sienikastike on valmis.
– Nykyisin tuntuu olevan myös muotia, että tatit viipaloidaan tuoreina pakkaseen. Sienen entsyymitoiminta jatkuu kuitenkin siihen asti, että ne käsittelee. Kovin pitkään en siis säilöisi raakapakastamalla. Ehkä muutaman viikon, Pekkala sanoo.
