Tasavallan presidentti Sauli Niinistö matkustaa puolisonsa tohtori Jenni Haukion kanssa nyt ahkerasti. Äsken Italia, sitten Saksa, nyt Puola.
Jäähyväisvierailut ovat ulkosuhteisiin liittyvää kohteliaisuutta, mutta nyt tapaamisissa on painavaakin sisältöä. Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainassa ei näy loppua, ja tilanne on päällä myös Suomen rajalla.
Venäjän pahantahtoinen operointi voi merkitä sitä, ettei Niinistö pääse nostamaan jalkoja työpöydälle edes viimeisinä työpäivinään.
Niinistön kokemus ja laajat yhteydet ovat olleet etenkin parin viime vuoden aikana Suomen asemaa vakauttava tekijä. Pian se haihtuu arsenaalista.
Uusi presidentti aloittaa näillä näkymin 1. maaliskuuta. Jos Suomen ja Venäjän välit pysyvät kireinä, uusi presidentti joutuu hyppäämään ns. liikkuvaan junaan ilman rauhallista perehtymisjaksoa.
Mahdollista on sekin, että Venäjä kiihdyttää häirintäänsä Suomea vastaan tilanteessa, jossa vallanvaihto on vielä kesken.
Tuleva SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilainen otti viime viikonloppuna puolueensa valtuustossa kantaa ulkopolitiikan hoitoon Suomessa. Hän viittasi perustuslain 93. pykälään, jonka mukaan "ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa".
Urpilainen vitsaili, ettei hänellä ole presidentti- ja yhteistoiminnassa-sanojen välillä taukoa. Se oli tarkasti tähdätty piikki Niinistölle, joka kertomansa mukaan sijoittaa kahden sanan väliin ajatuksissaan tauon. Hänen mielestään presidentti on siis ensisijainen ulkopolitiikan johtaja.
Vuonna 2000 voimaan tullut perustuslaki kirjoitettiin tilanteessa, jossa ulkopolitiikkakin haluttiin demokratisoida. Tavoite oli kaunis ja perusteltu etenkin silloin kun Suomen ympäristössä on tyyntä. Enää ei ole.
Kiinnostavaa on, että SDP:n ehdokkaana presidentiksi noussut Tarja Halonen totesi vuonna 2007 ykskantaan, että ulkopolitiikkaa johtaa presidentti. Halonen sanoi tulkintansa nousevan perustuslaista.
Onko kyse ollut myös presidenttien halusta pitää kiinni vallastaan tai viran antamaan kokemukseen perustuvasta päätelmästä? Jos edes osin kokemuksesta, sitä ei kannata väheksyä.
Kun vallanvaihto keväällä tapahtuu, ei maan hallituskaan ole toiminut kuin runsaat kahdeksan kuukautta. Se ei edusta pitkää jatkuvuutta. Ulkoapäin on näyttänyt siltä, että Niinistö johtaa ulkopolitiikkaa, ja hallitus osallistuu toteutukseen. Tämä on sopinut hallituksellekin.
Tulevan presidentin persoonasta ja kokemuksestakin riippuu, mihin suuntaan vaaka vastedes kallistuu. On joka tapauksessa suomalaisten etu, että yhteistyö toimii. Samalla voi olettaa, että kahden sanan väliin jää edelleen tauko.