Senaatti-kiinteistöt on myynyt Oulun Linnanmaalla sijaitsevan kiinteistön.
Kyseessä on osoitteessa Kaitoväylä 1 sijaitseva kiinteistö, joka on rakennettu Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n Oulun yksikön käyttöön. Rakennus on yhä pääosin VTT:n käytössä.
Ostajina ovat Y-K Oy Finland ja Hongisto Oy, kertoo Senaatti-kiinteistöt tiedotteessaan.
Hongisto Oy on oululainen nostopalveluihin erikoistunut yritys, joka on laajentanut toimintaansa myös kiinteistöalalle. Yrityksen omistuksiin kuuluu muun muassa Oulun rautatieasema ja kerrostalo Rovaniemen keskustassa.
– Kaitoväylä 1 on meille oululaisena toimijana strategisesti erittäin kiinnostava hankinta, ja uskomme kiinteistön tarjoavan erinomaiset mahdollisuudet pitkäjänteiseen omistamiseen ja kehittämiseen, sanoo Hongisto Oy toimitusjohtaja Sakari Yrjö-Koskinen tiedotteessa.
Y-K Oy Finland on vanhojen rakennusten kunnostamiseen ja kehittämiseen keskittynyt kiinteistökehitysyhtiö, jonka kotipaikka on Riihimäki. Toimitusjohtaja Petri Yrjö-Koskinen kertoo kaupan olevan merkittävä askel yhtiön kasvussa ja maantieteellisessä laajentumisessa.
– Arvostamme erityisesti mahdollisuutta laajentaa toimintaamme edelleen Ouluun, joka on vahva ja kansainvälisesti tunnettu teknologia- ja yliopistokaupunki. Näemme Linnanmaan alueessa merkittävää pitkän aikavälin potentiaalia, hän sanoo tiedotteessa.
Senaatti-kiinteistöt on Suomen valtion liikelaitos, joka tuottaa valtionhallinnon tilapalveluja.
Juttua päivitetty tiedoilla Hongisto Oy:n kiinteistöomistuksista kello 10.44