
Satakuntalainen mies ajoi autolla kohti pohjoista viime torstain ja perjantain aikana. Matkustamisen lomassa mies nautti suuria määriä alkoholia ja kärysi useaan otteeseen. Matkanteko päättyi lopulta Kemissä.
Mies kärysi ensimmäisen kerran torstaina puolenpäivän jälkeen. Paikka oli Maalahdella, lähellä Vaasaa. Poliisi mittasi tuolloin korkeat 2,9 promillen lukemat, jotka ylittävät roimasti törkeän rattijuopumuksen rajan (1,2 promillea).
Miehen matkanteko ei päättynyt Maalahdelle, vaan jossain vaiheessa hän oli ottanut jälleen auton allensa ja jatkanut yhä pohjoisemmaksi. Edelleenkään mies ei kursaillut alkoholin kanssa, vaan nautti sitä roimasti lisää.
Tiedotteessaan tapauksesta kertova poliisi pysäytti miehen matkan uudestaan perjantain puolella. Käry kävi aamuyöstä hieman kello 3 jälkeen. Tällä kertaa pysäyttäjänä oli Oulun poliisi, joka sai miehen kiinni ratista Oulun Haukiputaalla.
Jos olivat promillet jo Maalahdella hurjan kovat, Haukiputaalle tultaessa ne olivat nousseet entisestään. Mieheltä nimittäin mitattiin veren alkoholipitoisuudeksi 3,8 promillea.
Alkon sivuilla kuvaillaan 2,5-4 promillen humalatilaa seuraavasti: Humalatilan noustessa yli 2,5 promilleen puhe alkaa sammaltaa ja henkilö saattaa kokea näköhäiriöitä ja tajuttomuutta.