Mainos: Anna lah­jak­si pai­kal­li­sym­mär­rys­tä. Tutustu Kalevan joulun ti­laus­tar­jouk­siin klik­kaa­mal­la tästä.

Lukijalta
Mielipidekirjoitus
Tilaajille

Sankka puusto on tu­le­vai­suu­den turva Ou­lus­sa­kin

Merellisenä kaupunkina Oulu joutuu tulevaisuudessa entistä useammin suurmyrskyjen moukaroimaksi. Niin Australiassa kuin Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneessä kuningaskunnassa on tehty jo pitkään valtiovallan rahoittamia tutkimuksia, joiden pohjalta on annettu käytännön tason neuvoja siihen, miten kaupunkikohtaisia tuhoja ja asukkaille koituvia ongelmia voisi minimoida meren äärellä. Isot puut, eivät yksin seisovat vaan ryhmät, ovat puskuri niin tuulta kuin veden voimia vastaan.

Muun muassa kolmesti palkittu alankomaalainen Van den Berk -kasvattamo, jolla on toimipisteet myös Isossa-Britanniassa ja Saksassa ja joka välittää puita ja pensaita esimerkiksi eri maiden hallintoelinten pyynnöstä alueellisiin kehitysprojekteihin, on ilmaissut, että rannikkoalueilla ei riitä vain se, että isoja puita on rannikkoviivan tuntumassa. Sankkaa puustoa täytyisi olla myös pitkälti ympäri rannikkokaupunkia. Puuston kunto tulisi myös tarkastaa tasaisin väliajoin, koska rannikkoalueilla puut joutuvat kovemman paineen alle kuin sisämaan kaupungeissa.