San­gin­joen kiis­tel­ty metsä sai oman do­ku­ment­ti­elo­ku­van­sa – Oulun yli­opis­ton luo­kan­opet­ta­ja­opis­ke­li­jat tah­toi­vat tarttua sekä ajan­koh­tai­seen että itseään lähellä olevaan ai­hee­seen

Suojeltu Metsä Sanginjoki -dokumenttielokuvan tekijäkolmikolle Vilja Toivaselle (vas.), Anni Ohmeroluomalle ja Elias Mäenpäälle Sanginjoen ympäristö oli jo entuudestaan tuttu ja rakas paikka.
Suojeltu Metsä Sanginjoki -dokumenttielokuvan tekijäkolmikolle Vilja Toivaselle (vas.), Anni Ohmeroluomalle ja Elias Mäenpäälle Sanginjoen ympäristö oli jo entuudestaan tuttu ja rakas paikka.
Kuva: Katja Kaarela

Oulun yliopiston luokanopettajaopiskelijoista koostuva kolmen hengen tiimi on tehnyt Sanginjoen suurmetsäalueesta kertovan dokumenttielokuvan. Projekti toteutettiin osana kuvataidekasvatuksen opintoja Lapin yliopistossa.

Elokuvan ohjaajana, kuvaajana ja yhtenä käsikirjoittajista toiminut Elias Mäenpää kertoo dokumentin aiheen valikoituneen sen ajankohtaisuutensa vuoksi.

– Kun projekti aloitettiin alkuvuonna, Sanginjoki oli paljon esillä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä