Kun hyvinvointialueita perusteltiin ja visioitiin, argumentoitiin, kuinka palveluiden saatavuus helpottuisi ja hoidon laatu paranisi. Korostettiin hoidon oikea-aikaisuuden sekä asiakaslähtöisyyden olevan avainasemassa.
Oli tarkoitus koota erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluita "saman varjon alle" samoihin palvelupisteisiin, jotta potilaiden pompottelu vähenisi ja tiedon kulku eri tahojen välillä tehostuisi. Tavoitteena oli parantaa palveluiden yhdenvertaisuutta, saatavuutta ja asiakaslähtöisyyttä. Oli tarkoituksena vahvistaa perusterveydenhuoltoa ja hillitä sote-palveluiden kustannusten kasvua.
Olen toiminut noin 20 vuotta terveyskeskuslääkärinä. Kun sain perusterveydenhuoltoon ensikosketukseni Sodankylässä, tiesin heti löytäneeni oman erikoisalani. Halusin tehdä työtä, jossa sain oppia tuntemaan potilaani ja hoitaa heitä kokonaisvaltaisesti.
Koin kunnia-asiakseni ja arvokkaaksi mahdollisuudeksi hoitaa ihmisiä tasa-arvoisesti riippumatta siitä, mikä heidän varallisuutensa, terveydentilansa tai statuksensa oli. Kykenin auttamaan niitä kaikkein heikommassa asemassa olevia. Ja juuri siksi terveyskeskuslääkärinä toimiminen oli ja on edelleenkin se unelmieni ammatti.
Kun nykytilannetta katsoo, ei voi kun todeta perusterveydenhuollon olevan rapautumassa. Palveluiden saatavuus ei ole parantunut, ei ainakaan tasapuolisesti. Valot ovat pysyvästi sammuneet useista terveyskeskuksista. Vuodeosastoja on lakkautettu ja vanhuksia sekä monisairaita potilaita on säästösyistä siirretty hoitoon kauas kotoa ja läheisistä.
Mielenterveys- ja päihdepalvelujen saatavuutta sekä kattavuutta on supistettu ja vastuuta siirretty yhä enemmän kolmannelle sektorille sekä perusterveydenhuoltoon.
Niin paljon kuin työstäni pidänkin, riittämättömyyden tunne ja turhautuminen ovat enenevissä määrin läsnä. Yhä useammin koen, että laki potilaan asemasta ja oikeuksista ei toteudu. Resurssien puute, toimintamahdollisuuksien rajallisuus ja jatkuvat muutokset sekä irtisanomiset heikentävät hoitohenkilökunnan työhyvinvointia ja yhteiskunnan terveydenhuoltoa.
Ymmärrän, että säästöjä on tehtävä ja tehottomuutta karsittava. Kun suuria muutoksia tehdään ja järjestelmää perataan palaa niin aikaa kuin rahaa. Näistä kumpaakaan ei ole varattu riittävästi, jotta suunnitellut muutokset ja tavoitteet olisivat toteutettavissa onnistuneesti.
Monet toimet, joita nopeiden pakkosäästöjen nimissä tehdään, ovat järjettömiä, epäinhimillisiä ja paikoin myös laittomia. Pidemmän päälle ne tulevat myös kalliiksi.
On kyseenalaista, että puhuttaessa terveydenhuollon palveluista mietitään ensiksi kustannuksia, ei hoidon laatua, vaikuttavuutta ja inhimillisyyttä. Olisi hyvä pysähtyä ja kirkastaa, mitkä ne sote-uudistuksen tavoitteet olivatkaan ja mikä on terveydenhuollon tarkoitus.
Olisi tärkeä muistaa, että hyvin toimiva terveydenhuolto tarvitsee hyvinvoivia työntekijöitä. Nopeus, raha ja saranaindeksit edellä mentäessä meiltä häviää se kaikkein tärkein, itse ihminen.
Satu Korkiavuori
yleislääketieteen erikoislääkäri, Ylistaro