Oulaisten kaupunginjohtaja, oululainen Riikka Moilanen on valittu Janakkalan kunnanjohtajaksi.
Moilasen valinnan uudeksi kunnanjohtajaksi teki Janakkalan kunnanvaltuusto suljetulla virkavaalilla. Valinta vahvistui myöhään maanantai-iltana.
Moilanen oli keskustan kansanedustaja vuosina 2003–2007 ja Oulun kaupunginvaltuutettu vuosina 1996–2021. Koulutukseltaan hän on hallintotieteiden ja terveystieteiden maisteri.
Moilanen joutui eroamaan Pihlajalinnan aluejohtajan tehtävästä vuonna 2018 sen jälkeen, kun oli käyttänyt kaupunginvaltuuston kokouksessa termiä ihmisroska.
Moilasen valinta kunnanjohtajan tehtävään on ehdollinen, kunnes hän on esittänyt selvityksen kelpoisuudestaan sekä lääkärintodistuksen terveydentilastaan. Valintapäätöksen vahvistaa lopulta kunnanhallitus.