
Ravintola Sarkan pitkässä historiassa riittää värikkäitä tarinoita narikassa isäntäänsä odottavasta possusta ankkalaumoihin ja ruotsalaisen soittokunnan vierailuun. Enää ei vastaavia tarinoita Sarkassa synny, niin paljon on kuppiloiden rooli ihmisten elämässä muuttunut, kertoo ravintoloitsija Markku Vaaramo.
”Yhteydenpito ihmisten välillä on toisenlaista. Enää ei ole tarvetta samalla tavalla lähteä ulos ja viettää aikaa pubissa nähdäkseen kavereita.”
Vaikka kuppiloiden merkitys yhteisenä olohuoneena on jäänyt taakse, Sarkka porskuttaa vetreästi eteenpäin yli 80 vuoden iästään huolimatta. Pelkkien perinteiden ja pitkäikäisten kanta-asiakkaiden varaan ei voi kuitenkaan jäädä, Vaaramo painottaa.
”Vaikka paikka on muuttunut minun aikana, iso juttu ei ole muuttunut.”
Mikä tämä iso juttu on, millaisia evästyksiä hän sai edelliseltä, 50 vuotta Sarkkaa pyörittäneeltä Aino Lehtosaarelta, ja kannattaako rössypottua odottaa takaisin ruokalistalle – muun muassa näistä Vaaramo kertoo Radio Kalevan haastattelussa.
Toimittaja on Heli Koppelo.