Kolmikerroksisen kerrostalon alakerrassa sijaitseva ravintola paloi Oulussa Koskelantiellä keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että ravintolaan tuli merkittäviä vaurioita palokaasuista ja kuumuudesta. Lisäksi ravintolan yläpuolella sijaitseviin asuntoihin tuli eriasteisia savuvahinkoja. Asuntojen asukkaat pystyivät kuitenkin jäämään asuntoihinsa, eikä heitä tarvinnut evakuioida.
Ilta-Sanomien mukaan palossa vaurioitunut ravintola oli Pizzeria Lila. Palaneen ravintolan kanssa saman kerrostalon alakerrassa on muun muassa apteekki.
Palossa ei tullut henkilövahinkoja. Pelastuslaitos kertoo tutkivansa palon syytä.
Hälytys palosta tuli puoli neljän aikaan aamuyöllä ja paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä.
Juttua muokattu kello 7.32: Lisätty tietoja palaneesta ravintolasta.