Menneellä kaudella AC Oulun alakerran tukipilareihin kuulunut Rafinha on solminut oululaisseuran kanssa vuoden jatkosopimuksen.
Ensi kauden aikana 40 vuotta täyttävä puolustaja on joukkueen ikänestori.
– Lomailen ensin rauhassa. En ole vielä luonut ajatusta ensi kauteen. Joukkue on vielä rakennusvaiheessa. Minulle on tärkeintä, että yhteinen taival jatkuu, Brasiliassa lomaileva Rafinha kertoo tiedotteessa.
Myös urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen on tyytyväinen brasilialaisen jatkoon.
– Rafinha on joukkueelle tärkeä pelaaja kokemuksensa, pelinäkemyksensä ja rauhallisuutensa ansiosta. Hän pystyy kentällä ollessa rauhoittamaan peliä. Hän on edelleen yksi nopeimmista pelaajista, Heikkinen sanoo.