On taas se aika vuodesta, kun armeijaa juhlitaan. Puolustusvoimien lippujuhlaa sotilasparaateineen vietettiin 4.6. Kuopiossa, mutta lapset pääsevät tutustumaan sotakalustoon muillakin paikkakunnilla pitkin kesää MILjazz-kiertueen yhteydessä.
Nämä "koko perheen hyvän mielen ulkoilmatapahtumat" ovat yhteiskunnassamme normalisoitua militarismia, jolla vahvistetaan sotilaallisia arvoja ja käytäntöjä maanpuolustustahdon ylläpidon varjolla.
Se, että tarvitsemme armeijaa mahdollisen sotilaallisen hyökkäyksen varalta, on ikävä tosiasia eikä juhlan aihe. Armeijoiden olemassaolo kertoo siitä, että olemme ihmiskuntana epäonnistuneet rauhanomaisessa rinnakkaiselossa ja resurssien jakamisessa.
Kiihtyvä asevarustelu kuluttaa valtavasti luonnonresursseja ja heikentää elinympäristöjä. Armeijat aiheuttavat massiivisia päästöjä, joita ei edes tilastoida. Historia opettaa, ettei asevarustelu ole vienyt rauhaan vaan sotaan, joka tuhoaa ihmisten lisäksi massoittain toisenlajisia sekä aiheuttaa valtavaa kärsimystä ja hävitystä. Aseilla turvataan ihmisten välisiä valtahierarkioita, ei ihmisten tulevaisuutta elonkehän osana.
Juhlan aihe ei ole sekään, että Suomen nykyinen hallitus tukee aseteollisuutta ja aseyhtiöiden osakkeenomistajia leikkaamalla luonnonsuojelusta, sosiaaliturvasta, terveyspalveluista, tieteestä ja koulutuksesta, kulttuurista ja monesta muusta elintärkeästä asiasta keventäen samalla rikkaiden ihmisten verotusta.
Pääministeri Orpo on luonnehtinut julkisuudessa (HS 4.3.) Suomen aseteollisuuden ja aseiden viennin kasvattamista "huikeaksi mahdollisuudeksi" talouskasvun vauhdittamiseksi. Hallitus myös on päättänyt jatkaa asejärjestelmien ostoa YK:n erityiskomission ja ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kansanmurhaa tekevältä Israelilta.
Sen sijaan että antaudumme militarismin eetokselle, voimme toimia monella tavalla rauhaa rakentavasti. Rauhankasvatus lähtee kodeista. Muuttunut geopoliittinen tilanne ei saa hämärtää faktoja: jos halutaan rauhaa, on varustauduttava rauhaan eikä sotaan. Suomi voi edistää entistä määrätietoisemmin diplomatiaa ja aseriisuntaa. Suomella voisi esimerkiksi olla nykyistä suurempi rooli elonkehän tulevaisuutta uhkaavien ydinaseiden riisunnan puolestapuhujana.
Yhteiskunnassamme tulee käydä kriittinen keskustelu siitä, mitä kokonaisturvallisuus ympäristökatastrofin aikakaudella tarkoittaa. Sotilaallisen turvallisuuden painottaminen muun kustannuksella paradoksaalisesti heikentää sitä.
Saraleena Aarnitaival
Tampere