Polt­to­moot­to­ri ei kuole vielä ai­koi­hin – "Uudet, syn­teet­ti­set polt­to­ai­neet ovat ta­lou­del­li­nen eivätkä tek­ni­nen on­gel­ma"

EU:n päätökset ohjaavat henkilöautot luultavasti pääosin sähkölinjalle, mutta isommissa ajoneuvoissa polttomoottori pysyy hengissä. Uusia polttoaineita tutkitaan aktiivisesti.

Oulun yliopisto ja sen yhteistyökumppanit ovat saaneet Business Finlandilta rahoitusta uusien nollahiilisiin polttoaineisiin perustuvien moottoreiden kehittämiseen mallipohjaisen järjestelmäsuunnittelun avulla. Professori Juho Könnö on hankkeen vastaava johtaja.
Oulun yliopisto ja sen yhteistyökumppanit ovat saaneet Business Finlandilta rahoitusta uusien nollahiilisiin polttoaineisiin perustuvien moottoreiden kehittämiseen mallipohjaisen järjestelmäsuunnittelun avulla. Professori Juho Könnö on hankkeen vastaava johtaja.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Polttomoottorit eivät ole kuolemassa ja häviämässä käytöstä kokonaan, sanoo professori Juho Könnö Oulun yliopistosta.

Viime viikolla EU laimensi etenkin Saksan painostuksesta päätöstään kieltää uusien polttomoottorilla toimivien henkilöautojen myynti vuodesta 2035 lähtien.

Uuden päätöksen mukaan jatkossa sallittuja ovat sellaiset polttomoottoriautot, jotka käyttävät fossiilipohjaisten polttoaineiden sijasta uusia, synteettisiä polttoaineita.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä