Poliisi kertoo lisänneensä tutkintaresursseja Oulun pyöräpuukotusten selvittämiseksi.
Rikosylikomisario Petri Savela Oulun poliisilaitokselta kertoo, että vinkkejä on tullut jo toista sataa.
– Vinkkejä on tullut kaikenlaisia laidasta laitaan. Kuvia ja muita tietoja mahdollisesta tekijästä ja hänen liikkeistään, Savela toteaa.
Yleisövihjeiden ja tallenteiden läpikäyminen vie aikaa, mutta jokainen kansalaisilta saatu havainto tarkastetaan, poliisi vakuuttaa.
Savelan mukaan tutkintaa tehdään myös useilla taktisen ja teknisen tutkinnan menetelmillä.
Poliisin julkaiseman tiedotteen mukaan poliisi on kohdentanut resurssejaan tekijän selvittämiseksi ja asian parissa työskentelee poliiseja useista eri tutkintaryhmistä. Tiedotteessa korostetaan, että taustalla tehdään paljon sellaisia asioita, jotka eivät ole näkyviä kansalaisille.
Katso alta poliisin julkaisema video Kaukovainion puukotuksesta epäillystä, juttu jatkuu videon jälkeen.
Poliisi kaipaa edelleen havaintoja mahdollisesta tekijästä.
– Joka ikinen vihje voi olla ratkaiseva. Me käymme ne kaikki läpi, Savela toteaa.
Kaikki tiedot epäillyn henkilöllisyydestä ja liikkeistä pyydetään ilmoittamaan poliisille osoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi.fi, puhelimitse numeroon 0295 416 194 tai Whatsapp-viestillä numeroon 050 305 0132.
Uutista täydennetty kello 14.22: Petri Savelan kommenteilla. Kello 14.58: lisätty video epäillystä.