Kaleva sai lukijalta vinkin poliisin takaa-ajosta Oulun keskustan alueella keskiviikkoaamuna.
Poliisista vahvistetaan tiedot. Poliisi joutui käyttämään tilanteessa myös hälytysvaloja ja sireeniä, joten takaa-ajo oli omiaan kiinnittämään ohikulkijoiden huomion.
Sivullinen oli ilmoittanut hätäkeskukseen epävakaasti ajaneesta henkilöauton kuljettajasta. Poliisipartio tavoitti ajoneuvon, joka lähti ajamaan poliisia karkuun.
Takaa-ajo päättyi Limingantullin Prisman alueelle. Poliisi ei vielä kertonut Kalevalle takaa-ajon lähtöpistettä tai sitä, kuinka ajoneuvo saatiin lopulta kiinni.
Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.