Oulun kaupunki, poliisi ja pelastuslaitos keskustelevat ensi viikolla siitä, pitäisikö Oulun keskustaan asettaa uusia pysyviä ajoesteitä.
Poliisi toivoisi ajoesteitä turvallisuussyistä ainakin Rotuaarille ja kauppatorille, sanoo Oulun poliisin apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta.
– Kun maailmanmeno on mitä on, niin haluamme ennaltaehkäistä esimerkiksi sellaista, että ajoneuvolla ajetaan väkijoukkoon. Se lisäisi ihmisten turvallisuudentunnetta.
Karnarannan mukaan voitaisiin asentaa esimerkiksi pollareita, jotka voidaan laskea katutason alapuolelle esimerkiksi huoltoajoja varten.
Poliisi määräsi perjantai-iltana raskaat ajoneuvot ja betoniporsaat estämään ajoliikennettä Oulun Rotuaarille ja kauppakeskus Valkean lähistölle Turun puukkoiskun vuoksi. Ajoesteet olivat paikoillaan viikonlopun ajan, ja ne purettiin pois maanantaina aamupäivällä.
– Kuitenkin loppujen lopuksi on kaupungin asia, mitä ryhdytään rakentamaan, Karnaranta toteaa.
Samalla kaupunki keskustelee poliisin ja pelastuslaitoksen kanssa turvallisuusasioista yleisemminkin. Keskustelusta on sovittu jo ennen Turun väkivallantekoa, ja se on osa tavallista turvallisuuden kehittämistä. Perjantain tapahtumat nousevat silti varmasti keskusteluissa esille, toteaa kaupungin turvallisuusasiantuntija Kari Broström.
– Ensi viikolla istutaan alas ja käydään läpi mahdollisia riskejä, Broström sanoo.
– Mietitään, mitä kohteita sieltä nousee, ja sitä, onko niitä tarvetta turvata pysyvämmin. Esteinä voi olla betoniporsaiden sijaan myös vaikka massiivisia kukka-asetelmia. Ne ovat jopa isompia ja tehokkaampia kuin betoniporsaat, ja vähän viihtyisämmän näköisiä.