Kolumni

Poh­jois-Poh­jan­maa kasvuun – EU-ra­hat te­ho­käyt­töön

Joulun alla varmistui, että Pohjois-Pohjanmaa saa 29,4 miljoonaa euroa React-EU -rahoitusta, joka on yksi osa EU:n elpymispakettia, Janika Tikkala ja Marjo Kolehmainen Suomen Yrittäjistä muistuttavat.

Suomessa on käytössä tulevina vuosina ennätysmäärä alueiden ja yritysten kehittämisrahaa. Kyse on EU:n rakennerahoista, maaseuturahastosta ja koronaelvytyspaketeista. Samalla ennätysmäärä yrittäjiä hakee uutta alkua ja suuntaa liiketoiminnalleen.

Keväällä Suomen Yrittäjät esitti, että jokaisen maakunnan on laadittava selviytymissuunnitelma kriisistä elpymiseksi ja talouskasvun vauhdittamiseksi. Sittemmin työ- ja elinkeinoministeriö asetti nämä alueelliset suunnitelmat kansallisen elvytysrahoituksensa edellytykseksi.

Pohjois-Pohjanmaan selviytymissuunnitelmassa on lukuisia konkreettisia ratkaisuja elpymiseen. Esimerkiksi suunnitelmissa esitetään ratkaisuja biojalostamohankkeiden liikkeelle laittamiseksi, mikro- ja pk-yritysten osaamisen parantamiseksi, matkailun kehittämiseksi ja yritysten digitaalisten ratkaisujen edistämiseksi.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut