Pääkirjoitus

Pitkä tauko päättyi – juna Oulusta Haa­pa­ran­taan vah­vis­taa Suomen huol­to­var­muut­ta

Yhteys Oulusta Haaparantaan helpottaa päivittäistä matkustamista, mutta junaliikenteen aloittaminen merkitsee paljon myös elinkeinoelämälle ja Suomen huoltovarmuudelle.

Pohjois-Suomessa tehtiin junaliikenteen historiaa, kun Suomen ja Ruotsin välille saatiin avattua rajan ylittävä henkilöliikenneyhteys maanantaina.

Oulun ja Haaparannan välinen juna nytkähti matkustajineen liikkeelle hieman kello viiden jälkeen aamulla Oulun rautatieasemalta ja palasi takaisin kello yhdeksän kieppeillä. Viimeksi Suomen puolelta on voitu matkustaa naapuriin raiteita pitkin vuonna 1988, jonka jälkeen kiskoliikennebussi Kemistä ja Torniosta Haaparantaan loppui.

Maailma on ehtinyt muuttua 38 vuodessa, ja pitkään suunnitellusta pohjoisesta yhteydestä on tullut entistä tärkeämpi kahden maan välille. Junaliikenteen avaamista voidaan perustella lukuisilla taloudellisilla, alueellisilla ja huoltovarmuuteen liittyvillä syillä.

-
Kuva: Maiju Pohjanheimo

Uuden yhteyden kunniaksi järjestetty kansalaisjuhlinta torvisoittokuntineen niin Oulussa kuin Haaparannalla oli paikallaan.

Kyse ei ole pelkästä veturin vetämän vaunuletkan liikuttelusta vaan  myös kokonaan uuden luvun avaamisessa Suomen huoltovarmuuden kehittämisessä. Häiriö- ja poikkeustilanteissa yhteys Ruotsin rataverkkoon tarjoaa väylän sekä ihmisille että tavaroille.

Suomessa on herätty huomaamaan toimivan varautumisen perustuvan siihen, ettei tavaroiden kuljetusjärjestelmä ole kokonaan yhden kulkureitin varassa. Erityinen haaste on aivan liiallinen riippuvuus Itämeren kuljetuksista.

Jos satamaliikenteessä, tieverkossa tai ratayhteyksissä ilmenee häiriöitä, kuljetukset on voitava siirtää nopeasti vaihtoehtoisille reiteille. Länteen avautuva ratayhteys vahvistaa Suomen logistista turvallisuutta, sillä yksi tavarajuna voi korvata kymmeniä rekkoja ja vähentää kriisitilanteissa tarvetta tiekuljetuksille.

Arjen tasolla rautatie todellakin yhdistää Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin toisiinsa. Reitillä ajetaan lähes 30 vuoroa viikossa, kahdesti päivässä kumpaankin suuntaan.

Vaikka monet ovat purnanneet junan tämän hetkisiä aikatauluja, yhteys helpottaa ihmisten liikkumista työn, opiskelun, matkailun ja asioinnin vuoksi molemmin puolin rajaa.

Elinkeinoelämälle ja teollisuudelle junayhteys avaa monia mahdollisuuksia satamien, teollisuuslaitosten ja jakelukeskusten välillä. Pohjoisessa ovat meneillään suuret vihreän siirtymän investoinnit sekä kaivannaisteollisuuden kasvu, mitkä tarvitsevat liikenneväyliä.

Matkailun kehittäminen saa raiteista lisäpiristystä. Vähäpäästöisen junamatkailun suosio on Euroopassa kasvamassa ympäristösyistä. Kansainväliset junamatkustajat voivat tulevaisuudessa matkustaa Pohjois-Suomen matkailukohteisiin Ruotsin rataverkon kautta. Etelä-Ruotsista on raideyhteys Keski-Eurooppaan Juutinrauman sillan kautta.